Uutisen päiväys

12.1.2014← Takaisin

Joensuu ja Hakala tuplavoittoihin Keuruun PM-katsastuksissa

18-sarjan PM-katsastuksessa Keuruulla Seinäjoen Hiihtoseuran Jasmi Joensuu otti ylivoimaisen voiton tyttöjen perinteisen kilpailussa. 5,4km matkalla Joensuu voitti toiseksi tulleen Titta Kuorelahden peräti 27,9 sekunnin erolla. Poikien kilpailuissa Karri Hakala ratkaisi viimeisen 2km aikana voiton itselleen 7,7 sekunnin erolla Lauri Lepistöön.

Järjestäjät olivat yön aikana saaneet perinteisen urat hyvään kuntoon ja tyttöjen voittaja Jasmi Joensuu kehuikin hyvää rataa.
- Rata oli yön aikana saatu hyvään kuntoon ja kesti läpi kilpailun, pelkäsin, että se on täysin sohjoinen, mutta siitä ei onneksi ollut pelkoa kisan aikana. Oma hiihto meni suunnitellusti ja loppuun asti sain kiristettyä vauhtia.

Toiseksi sijoittunut Äänekosken Huiman Titta Kuorelahti oli myös tyytyväinen omaan suoritukseensa ja starttaa Jasmin ohella myös Vantaan SM-kisoissa ensi viikonvaihteessa.
- Pistin kaiken peliin ja hyvältä tuntui, perinteisen kisaan voi aina lähteä luottavaisin mielin. Seuraavaksi kisaan Vantaan sprintissä ja perinteisen kisassa.

Kolmanneksi kilpailuissa hiihti omasta suorituksestaan positiivisesti yllättynyt Reisjärven Pilkkeen Anni Alakoski
- Hyvä hiihto oli ja sijoitukseen olen tosi tyytyväinen. Oli monta kovaa tyttöä vastassa, joten en ihan olisi uskonut kolmanteen sijaan. Seuraavaksi tähtään Rovaniemen PM-kisoihin kuun vaihteessa.

Poikien puolelle Ylistaron Kilpa-veljien Karri Hakala nousi voittoon viimeisen kierroksen kovalla rutistuksella. Tähän saakka koko matkan johtanut Kouvolan Hiihtoseuran Lauri Lepistö joutui antautumaan hieman lopussa vaivanneen pohjekrampin vuoksi.
- Suunnitelmissa oli lähteä siten, että loppuun voi kiristää. Koko matkan pystyin hiihtämään tasaisen kovaa ja lopussa sain hyvin väliaikoja ja jaksoin vielä kiristää vauhtia. Rata oli eilistä huomattavasti paremmassa kunnossa. Tämä oli erittäin hyvä viikonloppu ja en heti keksi mitä voisi parantaa. Totesi tyytyväinen Hakala, joka starttaa myös ensi viikonvaihteen SM-kisoissa sprintissä ja perinteisen kisassa.

Lauri Lepistö taisteli pitkään voitosta, mutta lopussa joutui hieman taipumaan Hakalan kovasta vauhdista
- Lähdin tasaisesti hiihtämään kilpailua, lopussa pohkeet menivät hieman kramppiin ja en pystynyt enään kiristämään vauhtia. PM-kisoissa meillä kaikilla mahdollisuudet jopa mitaliin, jos kaikki menee hyvin.

Kolmanneksi sijoittui tänään Nivalan Urheilijoiden Lauri Gummerrus, joka hiihti viimeisen kierroksen kaikista kovinta vauhtia.
- Sain lopussa väliaikoja ja pystyin hyvin kiristämään ja nousemaan kolmanneksi. Alku oli hieman vaikea, mutta loppu tuli erittäin hyvin.

PM-kilpailut hiihdetään 3 viikon päästä Rovaniemellä, jonne joukkue nimetään huomenna. Kilpailut ovat avoimet ja niihin saa osallistua myös muut kuin maajoukkueeseen nimetyt hiihtäjät.