Uutisen päiväys

18.1.2014← Takaisin

Jauhojärvi pertsalla Suomen mestariksi

Vuokatti Ski Team Kainuun Sami Jauhojärvi hiihti Suomen mestariksi perinteisen 15 kilometrin kisassa Vantaalla. Ylivieskan Kuulan Tero Similä hiihti hopealle ja Vantaan Hiihtoseuran Matti Heikkinen Pronssille. Väliaikalähtönä hiihdettyyn kisaan oli ilmoittautunut peräti 202 miestä, joista 183 lähti kisaan ja 168 hiihti maaliin saakka.

- Pakkasen kangistama kisa oli kyllä tämä.  Hyvin lähti liikkeelle. Vitsailin eilen illalla Vuokatti Ski Teamin palaverissa, että lataan heti eka mäkeen sellaisen ajan, että saan loppukisan tarkkailla, mutta siihen menikin yksi kierros. Onneksi se oli Iivo (Niskanen), joka keikkui siinä kannoilla, Suomen mestariksi hiihtänyt Sami Jauhojärvi kertoo.
Vuokatti Ski Team Kainuuta edustava Jauhojärvi hiihti kisan aikaan 39.58,7, lähin uhkaaja Tero Similä pääsi kymmenen sekunnin päähän.
- Hiihto oli kontrollissa pois lukien neljännen kierroksen alku. Eilen hain askelmerkkejä takaosalle ja harjoittelin kurveja siellä. Tein sen päätöksen, että tänään hiihdetään lujaa.

Ylivieskan Kuulaa edustava Similä kiitteli olosuhteita loistavaksi.
 - Itseä lämmittää, että oma tilanne alkaa näyttää paremmalta. Hiihto oli tänä päivänä jo sellaista miltä sen pitää ollakin, Similä kertoo.
- Ei SM-kisoja, ettei Tero mitaleilla. Voi sanoa, että yllätit minut, Jauhojärvi vitsaili lehdistötilaisuudessa.
Joulukuun vaikeuksien jälkeen hyvään suoritukseen pystynyt Similä kertoi, että häntä harmittaa, kun olympialaisten näytöt jäivät antamatta, mutta missään nimessä hän ei ole katkera.
- Harmitti se tilanne, kun lihaksisto meni jumiin ja valitettavasti tärkeimpään näytön paikkaan.

Järjestävän seuran eli Vantaan Hiihtoseuran Matti Heikkinen sijoittui tiukassa taistelussa pronssille jääden 15,9 sekuntia voittajasta.
- Taidettiin kaikki olla vähän jumisia miehiä tänään. Kyllä tämä oli työvoittomitali.  Kolme kilometriä ennen piti tehdä päätös, että haluanko mitalin vai en ja päätin, että haluan, siksi vähän yökkyytti maalissa, Heikkinen kertoo ja jatkaa.
- Hyvä signaali, että pystyi tällaisen suorituksen tekemään, vaikka Levin leiri vielä painoi. Harjoituksissa on vaikea vetää niin, että joutuisi näin tiukille.

Olympialaisiin suuntaavilla Heikkisellä ja Jauhojärvellä on erilainen ohjelma tulevan viikon ajalle. Heikkinen joutui muuttamaan Jyväskylän huonon lumitilanteen takia tourin jälkeisen kotiviikon leiritykseen Levillä, siksi mies harjoittelee seuraavan viikon kotipuolessa ennen suuntaamista Keski-Eurooppaan ensi viikon lauantaina.
- Tämä kisa oli tärkeä.  Erittäin tärkeää, että meille saatiin tällaiset olosuhteet tänne, kun lumiolosuhteet on olleet, mitä on olleet tänä talvena.  
Jauhojärvi puolestaan suuntaa maajoukkueen mukana Livignoon leirille.
- Mulla on seuraavien viikkojen sääennusta kotona näyttää lauhimmillaan 15 pakkasastetta, niin on tärkeä päästä lauhemmille harjoituskeleille.