Uutisen päiväys

10.3.2018← Takaisin

Iivo Niskanen 24:s Holmenkollenin 50 kilometrin kilpailussa

Maastohiihdon maailmancupissa hiihdettiin tänään miesten 50 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailu Norjan Holmenkollenissa. Iivo Niskanen hiihti maaliin parhaana suomalaisena sijalle 24, noin kaksi ja puoli minuuttia voittaja Dario Colognasta.

Niskanen pysyi kärkiryhmän mukana viimeiseen 10 kilometriin saakka.

- 50 kilometriä skeitillä ensimmäistä kertaa takana Kollenilla, oli raskas reissu. Jouduin aika lujille ensimmäisen suksien vaihdon jälkeen, ei tullut onnistumista ehkä suksivalinnan kanssa. Viimeinen 10 kilometriä oli sen myötä liikaa, vaikka vaihdoin suksen loppuun, oli voimat syöty. Ei jäännyt kuin oikeestaan hyvä treeni vapaalle, kunnialla kuitenkin selvisi maaliin

- Tunnelma oli hieno ja varmasti oli katsojia enemmän kuin koskaan. Olihan tuo hyvä kannustus, vaikkei kärkisijoista tänään taisteltukaan, lisäsi Niskanen

Maailmancupin pisteille hiihti myös Lari Lehtonen, joka tuli maaliin sijalle 29. Myös Lehtonen kehui Holmenkollenin ainutlaatuista tunnelmaa.

- Jaksoin paremmin, kuin mitä oli omat odotukset. Suksien vaihtojen kanssa olisi pitänyt olla vähän terävämpänä ja tehdä parempia ratkaisuja niin olisi ollut ehkä joku sija otettavissa. Kollenilla oli tosi hyvä tunnelma, niin kuin aina. Kaikki sai kannustusta ja ihmisiä oli vissiinkin ennätysmäärä paikalla, sen huomaa nyt tässä, kun ruuhkassa seisotaan ja yritetään päästä takaisin hotellille. Myöhässä ollaan, totesi Lehtonen.

Perttu Hyvärinen oli kilpailussa 42:s, Markus Vuorela 55:s ja maailmancupissa debytoinut Lauri Gummerus 56:s. 

Tulokset
Maailmancupin kokonaistilanne

Urheilijoiden kommentteja Soundcloudissa
Iivo Niskanen
Lari Lehtonen

Kuva: SHL/Touho Häkkinen