Uutisen päiväys

24.6.2015← Takaisin

Heikkinen sai hakemansa Vuokatin Aateli Racesta

Miesten Aateli Racessa Matti Heikkinen otti jo prologissa otteen kärkipaikasta, eikä siitä luopunut. Kun juoksuosuuskin sujui kärjen tuntumassa (kolme sekuntia Victor Lövdalille), pääsi Heikkinen ratkaisevaan 15 kilometrin hiihtoon kärjessä. Ristomatti Hakola vei lopulta kakkossijan ennen Joni Mäkeä. Takaa-ajajat saivat Heikkisen kiinni, mutta hän jätti haastajansa Vuokatinvaaran nousussa tekemällä iskullaan.

”Rullaradalla yritin karkuun, mutta vaikea siinä on päästä, kun isot miehet tulee takaa letkassa, siinä on tällaisen rimpulan hyvin vaikea päästä karkuun. Taktiikka pysyi hyvin ja isku oli riittävän väkevä (nousun puolivälissä), siinä tuli hyvin nopeasti sata metriä eroa”, Heikkinen sanoi.
Heikkiselle kilpailu oli hyvä kesäkunnon mittari. Jyväskyläläinen on kärsinyt juoksijan polvesta, joten juoksulenkit ovat olleet vähissä. Harjoituksellisesti hän sai Aateli Racesta haluamansa.
”Tärkein anti oli hyvin alkaneen harjoituskauden ensimmäinen kilpailullinen mittari, ensimmäinen testimittari oli KIHU:lla muutama viikko sitten. Tässä pääsin mittaamaan muita vastaan ja epämukavuusalueelle muiden silmien alla. Riittävän sinkeällä sain olla, juoksua on alla niin vähän, että se tuntuu jaloissa. Se otti vähän jalkoihin.”

 

Joni Mäki ei osannut odottaa sijoitusta kolmen joukkoon vielä juoksuosuudenkaan jälkeen.

"Ajatuksenani oli lähteä junaan mukaan ja kokeilla lopussa mihin rahkeet riittää. Onneksi tultiin aika rauhassa tuo tasainen pätkä. Olin vähän jojon päässä rullaradalla, kun se vedettiin tosi kovalla temmolla", hän kertasi.

Ristomatti Hakolalle urakka päättyi palkintopallisijaan.

"Raskasta oli rullaradalla. Siellä joutui menemään koko ajan täysiä, koska Matu ja Martti on siinä niin hyviä.. Ylämäkeä odottelin. Tiesin, että Matti siitä varmaan lähtee, eikä ole paljoa sanomista. Luottavaisin mielin kuitenkin tuohon viimeiseen mäennyppylään lähdin. Juoksu hapotti, eikä jalka ollut niin tuore. Ihan sairas tämä Aateli-kisa on, mutta sairaita ovat miehetkin", Hakola naureskeli.

Mäki on saanut harjoitella terveenä. Arkea on rytmittänyt keväällä alkanut armeija.

"Intissä olen ollut huhtikuusta asti. Kesän alkukunto ei ole mikään älytön ollut, mutta näköjään, kun Aateli-viikko tulee, niin on ihan kunnossa. Nousujohteista. Armeija ehkä vähän vaikuttaa loppukesän treenaamiseen, mutta en anna sen haitata. Onneksi meillä on Haastajaryhmän leirejä hyvin, ja kumminkin syyskuussa pääsee jo pois armeijasta. Ehtii hyvin valmistautua kauteen. Aateli on ihan mukava, kun kisoja ei kesällä hirveästi tule, niin tämä tuo vähän vaihtelua treenaamiseen. Mukava nähdä A-maajoukkueen miehiä ja varmasti vähän nuoremmillekin missä vanhemmat menee", Mäki mietti.

Maajoukkuehiihtäjät osallistuvat sankoin joukoin myös lauantaina Vuokatissa järjestettävään polkujuoksutapahtumaan, jossa heidän matkanaan on 10 kilometriä. Kansainvälistä kilpailutuntumaa on tarjolla jälleen heinä-elokuussa Norjassa Blink-festivaaleilla.

Tulokset: http://www.vuokattiskiteam.fi/fi/Vuokatin-Aateli-Race/Tulospalvelu

(Hakolan ja Mäen kommentit täydennetään pian)