Uutisen päiväys

25.1.2015← Takaisin

Heikkinen taktisesti onnistuneella hiihdolla kolmanneksi

Matti Heikkinen sijoittui Rybinskin maailmancupin 30 kilometrin yhdistelmähiihdossa kolmanneksi. Kyseessä on miehen ensimmäinen podiumpaikka maailmancupissa neljään vuoteen. Lari Lehtonen jäi alussa kolaritilanteiden takia kärjen taakse, mutta sijoittui 28:nneksi vain 48,7 sekuntia voittajalle jääneenä.

Suomen miehistä nähtiin tällä kaudella jo neljäs herra maailmancupin palkintopallilla, kun Matti Heikkinen sijoittui Rybinskin 30 kilometrin yhdistelmähiihdossa kolmanneksi. Heikkinen jäi 6,2 sekuntia kisan voittaneelle Venäjän Maxim Vylegzhaninille, jonka voittoaika oli 1.21.54,8. Sveitsin Dario Cologna hiihti toiseksi. Heikkinen kuvailee päivän hiihtoaan vaihtelevaksi: ”Ajoittain helppoa ja ajoittain vaikeata niin kuin hiihtäminen aina on. Pertsalla hiihdettiin alussa aika reipasta kyytiä välillä, voi sanoa, että kovaakin, mutta sitten taas hiljaakin. Taisinpa jonkun bonuspisteenkin tänään hiihtää, enemmän kuin ikinä aiemmin yhteensä”, Heikkinen naurahtaa ja jatkaa: ”Vapaalla kisa kulminoitua ja peli aukesi. Ja onneksi aukesi, kun Cologna lähti lyömään siinä. Viimeisellä kierroksella totesin, että on pakko lähteä siihen takanousuun iskemään, minkä pystyy. Koska sitten on liian suuri porukka kasassa ja tulee kolareita siinä lopussa, kun tuo rata on semmoinen, että se helposti kasaa porukkaa.”

Edellisen kerran Heikkinen on noussut maailmancupissa podiumille Oberstdorfissa 2011, jolloin hän voitti 20 kilometrin yhdistelmähiihdon. ”Mietin, että oisinko voinut tänään tehdä taktisesti jotain toisin, mutta en todellakaan. Kaikki lyötiin peliin, mitä pystyttiin. Viime podiumista on kuitenkin neljä vuotta aikaa. Vaikka joku voikin sanoa, että täällä ei tänään ollut kaikki paikalla, niin sillä ei ole mitään merkitystä. Täysillä mennään ja maaliin tullaan.”

Heikkinen voitti myös Falunin Skandinavian Cupissa kaksi viikkoa sitten hiihdetyn 30 kilometrin yhdistelmähiihdon. ”Nyt ollaan aikataulussa kohti Falunin MM-kisoja. Pitää vielä hiihtää Jämin SM-kisoissa vapaan 15 kilometrin kisa ja sitten sen jälkeen hengähdän hetken ja aloitan rauhallisen harjoittelun Seefeldissä. Tässä on kuitenkin kolme kahden kisan viikonloppua takana ja paljon reissuamista, niin yllättävän hyvinkin olen kestänyt tuon kaiken, mutta tarkkana täytyy olla, että ei mitään hölmöyksiä tee.”

Miesten 30 kilometrin yhdistelmäkisa oli todella tasainen. Lari Lehtonen sijoittui 28:nneksi vain 48,7 sekuntia voittajalle jääneellä.  Kyseessä on Lehtosen paras maailmancup-sijoitus kyseisellä matkalla, kolme vuotta sitten Lehtonen sijoittui Lahdessa 29:nneksi ja viime keväänä Falunissa 32:nneksi.  ”Vähän kaksijakoinen fiilis jäi kisasta. Pertsalla joutui antamaan vähän pakostakin tasoitusta, kun kahdella ensimmäisellä kierroksella siihen sillan päälle yksi jos toinenkin konttasi edessä ja siinä sitten vähän katseltiin, että tuolla se kärki kohta menee mäen päällä. Itsestä riippumattomista syistä tuli varmaan puoli minuuttia sitä paikallaan seisomista pertsan osuudella, mikä on maailman kärkiä vastaan, kun itse on haastajan roolissa, vaikea hiihtää kiinni. Kyllä vähän meinasi kiroiluttaa. Pitäisi olla aggressiivisempi lähdössä eikä jäädä joukon keskellä hiihtelemään, mutta toisaalta taktiikka oli hyvä, nyt kävi vaan huono tuuri, kun samalle sillalle kahdella kierroksella joku meni kontilleen edessä. Ei sille minkään mahda”, Lehtonen kertoo. Perinteisen hiihto-osuuden jälkeen vaihto vapaan hiihtotavalla sujui ilman suurempia ongelmia: ”Vapaalla sitten mun mielestä homma toimi hyvin, mutta siinä kun ruvettiin kirikierrosta tekemään, niin mulla oli kroppa pökkelönä. Kirivaihde puuttui, mutta jospa se kisojen kautta nyt alkaisi löytymään, joka kisa mitä olen pystynyt tekemään, on toiminut paremmin ja paremmin.  Pitkän sairastelun jälkeen sain hyvän treenipätkän ja ajatus oli, että kisojen kautta alkaa vauhti löytymään ja minun mielestä eteenpäin on menty koko ajan.”

Päävalmentaja Reijo Jylhän mukaan molemmat miehet hiihtivät tänään hyvin: ”Ihan hyvännäköistä hiihtämistä kummankin osalta.  Larilla tuli alussa haavereita, kun ylikulkusillalla kaatui porukkaa eteen, niin se jäi vähän jojoon ja joutui hiihtämään täysillä koko matkan, selvästi parempaa hiihtoa Larilta kuin vaikka perjantaina. Matilla taas oli tasainen hiihto ja perjantaina ehkä vireystila oli kuitenkin parempi kuin tänään, noin hiihtämisen näkökulmasta. Kyllä Matin tämän hetken perussuorituksella pystyy tuollaiseen tulokseen, Matti pystyi hyvin kontrolloimaan omaa suoritustaan. Pertsalla oli pätkä missä Cologna hiihti vähän kovempaa ja siinä mentiin kansainvälistä vauhtia, mutta muuten se oli sellaista perushiihtämistä. Kaiken kaikkiaan hyvä päivä kummaltakin mieheltä, larillakin sijoitus olisi voinut olla huomattavasti parempi ilman alun kommelluksia.

Tulokset