Uutisen päiväys

14.2.2005← Takaisin

Hannes Manninen nuorten MM-hiihtojen suojelijaksi

Alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen (kesk.) on lupautunut maaliskuussa Rovaniemellä järjestettävien nuorten MM-hiihtojen suojelijaksi.

- Tulen hyvin mielelläni mukaan. Pidän tätä kunniatehtävänä. Erityisen hienoa on se, että kyseessä ovat nuorten kisat, sillä nuorissa on kansakuntamme tulevaisuus, Manninen sanoi.

Tornion kaupunginjohtajana aiemmin toiminut Manninen kertoi, että hiihtourheilu on ollut jo pitkään hänen sydäntään lähellä. Manninen oli viime vuonna Rovaniemellä seuraamassa SM-kilpailuja.

- Omat saavutukseni ovat lähinnä kouluajoilta ja armeijasta. Olen syntyperäinen kuusamolainen ja on sanottu "että kuusamolaiset syntyvät sukset jalassa", Manninen virnisti.

Manninen uskoo, että kisajärjestelyt sujuvat ongelmitta. Hän näkee Rovaniemen kunniakkaana hiihtourheilukaupunkina.

- Ounasvaaran Hiihtoseura on yksi maamme parhaista urheiluseuroista. Luotan siihen, että Rovaniemellä on niin kokenut organisaatio, että he saavat järjestettyä onnistuneen tapahtuman, Manninen pohti.

- Tärkeintä on, että yleisö otetaan huomioon. Viime kädessä myös sääolosuhteet ratkaisevat paljon.

Nuorten MM-kilpailuissa kilpaillaan maastohiihdossa, mäkihypyssä ja yhdistetyssä. Mukaan on ilmoittautunut 388 urheilijaa 31 eri maasta. Nuorten MM-hiihdot järjestetään 20.-26. maaliskuuta. Viimeksi kyseiset kilpailut on järjestetty Suomessa vuonna 1992.