Uutisen päiväys

8.4.2017← Takaisin

Hämeenlinnan Hiihtoseuralla ja Jämin Jänteellä tuplajuhlat Ylitorniolla

Vapaan hiihtotavan viesteissä Ylitorniolla ratkaistiin myös Suomen Cupin kokonaiskilpailun voitot. Naisissa Hämeenlinna Hiihtoseura ja miehissä Jämin Jänne juhlivat sekä lauantaina että kokonaiskilpailussa.

Naisten 3x5 kilometrin viesti käynnistyi tasaisesti, kun ensimmäiseen vaihtoon tuli kahden sekunnin sisällä viisi joukkuetta. Toisella osuudella tapahtui harvennusta, kun Kainuun Hiihtoseuran Anne Kyllönen teki eroa ja tuli kärjessä viimeiseen vaihtoon ennen Hämeenlinnan Hiihtoseuran Maija Hakalaa. Lopulta Hämeenlinnan ankkuri Laura Monosen hiihtovauhti oli muille liikaa ja eroa toiseksi kivunneeseen Vuokatti Ski Team Kainuuseen tuli 18,4 sekuntia. Hämeenlinnan Hiihtoseuran ensimmäiseen vaihtoon toisena tuoneella Anni Kainuulaisella oli kisan jälkeen hymy herkässä.
”Tosi hyvä fiilis, ei kai tämä nyt paremmin olisi voinut mennä. Avausosuus oli tyypillinen: hiihdetään hiljaa ja kiritään viimeiseen mäkeen. Kuntoni on hyvä ja suksi toimi, joten mukava oli hiihtää.”

Viestikauden päättäminen voittoon maistui myös toisella osuudella hiihtäneelle Hakalalle.

”Kokonaiskilpailussa oli tiukka kamppailu, joten tänään piti onnistua, mikä toi lisää virtaa. Voitto on merkittävä juttu Hämeenlinnalle sekä näkyvyyden että juniorityön kannalta. Siellä on paljon varsinkin innokkaita lauramonosia”, Hakala naurahti.

Ankkuri Mononen myönsi, että otteissa alkaa olla kevätväsymystä. Viime viikonlopun Kontiolahden SM-viestin kolmannen sijan kirkastaminen maistui kuitenkin hyvälle.

”Se viesti jäi vähän kaivelemaan. Hiihdin sen verran mitä lähtee ja jaksaa, ja se riitti tällä kertaa. Meno oli parempaa kuin viime viikolla, mutta huomaa, ettei saa itsestään irti enää parastaan.”

 

Miesten 3x7,5 kilometrin viestissä neljä joukkuetta oli irti viimeiseen vaihtoon tultaessa. Lopulta voittokamppailun kävivät Jämin Jänne ja Kouvolan Hiihtoseura, ja maalisuoran taistelussa Jämin ankkuri Ristomatti Hakola oli Ville Nousiaista vahvempi. Kolmanneksi sijoittui Haapajärven Kiilat. Jämin avausosuudella hiihtänyt Antti Ojansivu sairasteli alkuviikon, minkä vuoksi hän oli kilpailun alla mietteliäin mielin.

”Alla on vasta kaksi kuumeetonta päivää, joten pelonsekaisin tuntein lähdin matkaan. Pahaltahan se hiihto tuntui, mutta jostain löysin viimeisellä kierroksella vaihteen, että pystyin joukkueen neljänneksi nostamaan.”

Markus Vuorela toi Jämin viimeiseen vaihtoon kärjessä.

”Ohje oli pysyä alkumatka porukan mukana. Keskimmäinen kierros oli sen verran hiljaisempi, että loppuun jäi vielä aika hyvin paukkuja”, Vuorela summasi.

Ankkuri Hakola pääsi tai joutui lähtemään ensimmäisenä ladulle.

”En ollut kertaakaan kiertänyt kisalatua, joten ajattelin, etten halua keulassa ensimmäistä kierrosta mennä. Vedin ensimmäisen nousun alle, ja sitten Ville meni keulaan”, Hakola kertoi.
”Viimeiseen laskuun oli tarkoitus saada Ville ensimmäisenä, jotta pääsen pyyhkäisemään peesistä ohi. Ville sai kuitenkin minut siihen ekaksi hämättyä. Sen jälkeen ajattelin, että pidän viimeisessä kaarteessa sisäkurvin auki ja vedän sen verran leveäksi, ettei kukaan pääse ohi. Se oli ihan hyvä ratkaisu.”

Naisten viestin kokonaiskilpailun voitto oli Hämeenlinnan Hiihtoseuralle viides. Miehissä se oli Jämin Jänteelle ensimmäinen.

Teksti: Henri Lehikoinen
Kuva: SHL/Heidi Lehikoinen

Hämeenlinnan Hiihtoseuran videohaastattelu (Facebook): https://www.facebook.com/hiihdonsuomencup/videos/1905300866418795/

 

Jämin Jänteen videohaastattelu (Facebook): https://www.facebook.com/hiihdonsuomencup/videos/1905345173081031/

 

Vuokatti Ski Teamin videohaastattelu (Facebook): https://www.facebook.com/vuokattiskiteam/videos/1112542445517040/

 

LeKin Leena Nurmen kommentti (Soundcloud): https://soundcloud.com/hiihtoliitto-1/ylitornion-suomen-cup-leki-ja-leena-nurmi