Uutisen päiväys

16.2.2010← Takaisin

Cologna vei olympiakultaa – Nousiainen 13:s

Ville Nousiainen sijoittui 13:nneksi Whistlerin olympialaduilla 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kilpailussa. Teemu Kattilakosken sijoitus oli 27:s, Juha Lallukan 34:s ja Matti Heikkisen 39:s.



Kultaa hiihti Sveitsin Dario Cologna, hopeaa Italian Pietro Piller Cottrer ja pronssia Tsekin Lukas Bauer. Cologna oli ylivoimainen voittaja, sillä Piller Cottrer jäi +24,6 sekuntia ja Bauer +35,7 sekuntia

Kilpailussa latua avannut Ville Nousiainen hiihti nousujohteisesti ja paranteli asemiaan matkan edetessä. Loppua kohti Nousiaisen vauhti parani entisestään suhteessa takaa tulleisiin. Nousiainen jäi kultamitalisti Colognasta +1.09,2.

- Ihan hyvä avaus näihin kisoihin. Lähdin rauhallisesti liikenteeseen ja seurailin takaa tulevien vauhtia. Jostakin syystä sääret olivat taas lujilla, kuten aiemminkin tällä kaudella. Viime päivinä olo ei ole ollut aivan paras korkealta tulon jälkeen, Nousiainen kertoi.

Matti Heikkinen joutui toteamaan, että kunto ei ole nyt parhaimmillaan, aivan kuten viimeistelyleirin tuntemukset antoivat odottaa. Eroa kärkeen kertyi kaksi minuuttia.

- Viimeistelyn perusteella ei paljoa voinut odottaa ja niin se myös sitten meni. Tuntuu, että suunta on ollut huonompaan päin viime päivinä. Toisaalta pysyin Marcus Hellnerin kyydissä loppumatkan ja hän sijoittui neljänneksi. Ei se vauhti aivan mahdottoman kaukana ole. Täytyy vain keskittyä jatkoon, Heikkinen sanoi pettyneenä.

- Olo ei ollut terävä ja pirteä ja tulos sen mukainen. Viime päivinä on ollut vähän hankalaa korkealta tulon jälkeen. Latu oli hyvä kaikin puolin. Tämä oli ainut henkilökohtainen matkani ja nyt katselen sitten viestiin, puolitoista minuuttia voittajasta jäänyt Teemu Kattilakoski sanoi.

- Vaisu ja huono hiihto. Oma kunto ei tämän parempi tänään ollut, Juha Lallukka totesi. Lallukan ero kärkeen +1.52,5.

Päävalmentaja Magnar Dalen ei ollut tyytyväinen maastohiihtäjien avauspäivään.

- Tämä ei mennyt odotusten ja toiveiden mukaan. En ole päivään tyytyväinen. Silloin kun ylletään palkintokorokkeelle voidaan olla tyytyväisiä. Nyt keskitytään siihen, että pysytään terveinä ja rentoina. Muuta ei oikeastaan ole tässä vaiheessa tehtävissä, Dalen sanoi.


Tuloksia: www.fis-ski.com ja www.vancouver2010.com/olympic-cross-country-skiing/