Uutisen päiväys

19.3.2010← Takaisin

Cologna miesten ykkönen Falunissa

Sveitsin Dario Cologna voitti miesten perinteisen hiihtotavan 3,3 km prologin maastohiihdon maailmancupin finaalissa Falunissa Ruotsissa. Ville Nousiainen ja Matti Heikkinen hiihtivät samalla ajalla sijalle 22. Suomalaiskaksikon ero Colognaan oli +20,8 sekuntia.


Suomalaismiesten vauhdinjako oli erilainen. Heikkinen aloitti varovasti ja oli kilometrin väliajoissa kaukana kärjestä sijalla 43. Heikkinen tuli lopun sitten aivan toista tahtia ja kohensi sijoitustaan reilusti.

- Oli pakko lähteä varovaisesti liikkeelle, sen verran on ollut vaikeaa menoa viime aikoina. Nyt oli pitkästä aikaa positiivisia merkkejä havaittavissa. Tällainen lyhyt matka on raaka ja toisaalta herkkä matka hiihtää. Jos hapot iskee niin silloin on todella tuskaista, Heikkinen sanoi.

Nousiainen hiihti tasaisemmin alusta saakka. Väliajoissa kouvolalainen oli 26 ja maalissa kello näytti samaa aikaa Heikkisen kanssa.

- Ei näissä starteissa enää ole sijaa taktiikalle. Tullaan koko matka sen mitä pääsee. Reisissä ei ollut nousussa tarvittavaa potkua. Edessä on pitkä viikonloppu, mutta kaikki yritetään mitä pystyy, Nousiainen sanoi.

Colognan jälkeen toinen oli Ruotsin Mats Larsson (+4,9 sek.) ennen Venäjän Maksim Vilegzhaninia. Larsson siirtyi finaalien kokonaistilanteen johtopaikalle.

Tulokset: www.fis-ski.com