Uutisen päiväys

26.3.2014← Takaisin

Byggmästar jatkaa päävalmentajana

Finlands Svenska Skidförbund FSS:n hallitus on päättänyt jatkaa Henrik Byggmästarin päävalmentajan sopimusta. Uusi sopimus on toistaiseksi voimassa oleva. Henrik Byggmästar on toiminut FSS:n päävalmentajana jo neljä vuotta.

- Olen hyvin iloinen tästä yhteisymmärryksestä Byggmästarin kanssa ja FSS:n hallituksen päätöksestä. Byggmästarin aikana järjestömme toiminta on saanut selkeät toimintamuodot ja toiminta on mennyt oikeaan suuntaan niin seuratasolla kuin eliittiurheilutasollakin. FSS – maastohiihto on saavuttanut erinomaisia tuloksia viimeisten vuosien aikana, jolloin Byggmästar on toiminut järjestön päävalmentajana. Viime kaudella olimme Suomen paras maastohiihtopiiri, sanoo FSS:n puheenjohtaja Håkan Nystrand.

Byggmästar vastaa tästä eteenpäin järjestön valmennus- sekä kilpailutoiminnasta operatiivisella tasolla ja hänen tehtäviinsä kuuluu myös yhteydenpito jäsenseuroihin.  Tämän lisäksi hän vastaa seuravalmentajien koulutuksesta.
- Tulevien vuosien haasteena on pitää järjestön toiminta samalla tasolla kun aikaisemmin erityisesti junioritasolla sekä kehittää senioreiden tuloksia, sanoo Byggmästar. Järjestömme selkeä tavoite on saada edustaja Lahdessa vuonna 2017 järjestettäviin MM-kisoihin, Byggmästar lisää.

Henrik Byggmästar on työskennellyt hiihdon parissa yli kaksikymmentä vuotta ja hänellä on hiihdon eliittivalmentajan koulutus.

Kuva: Jannica Luoto