Uutisen päiväys

26.1.2013← Takaisin

Anni Kainulainen 30:s yhdistelmäkilpailussa

Ainoana suomalaisena alle 23-vuotiaiden MM-kisoissa Liberecissä 7,5+7,5 kilometrin yhdistelmäkilpailuun osallistunut Anni Kainulainen sijoittui 30:nneksi. Suomen joukkue kutistui yhden hiihtäjän vahvuiseksi, sillä Marjaana Pitkänen, Tanja Kauppinen ja Maria Grundvall olivat sairaina sivussa.

Kilpailun voitti kisojen toisen kultamitalinsa ottanut Norjan Ragnhild Haga, jolle Kainulainen hävisi 3.28,1.

”Pertsa lähti ihan hyvin, alussa oli ihan hirveä häslinki. Pari kertaa meinasin kompastua, muutama siinä kaatuikin. Onneksi selvisin siitä hyvin. Aika kovaa lähdettiin heti alusta asti. Lähdin kuitenkin sellaista omaa hiihtoani, kun tiesin, että 15 kilometriä on kuitenkin matka niin ei parane liian kovaa aloittaa. Vapaalla kaksi kiekkaa oli ihan OK, tuntui jopa kohtuuhelpolta. Säären etuosat tahtovat puutua, joten se vähän rajoitti. Pari meni sitten mäessä ohi, ja olin 30:s. Ihan kohtalainen hiihto”, Kainulainen summasi.

Sijoitus oli hänelle kuitenkin kisaviikon paras.

”Sprintti harmittaa tosi paljon, että jäin 31:nneksi. Siinä olisin kyllä halunnut hiihtää ne erät, kun ne ovat monesti menneet paremmin. Vapaan kymppi oli pettymys. Tämä oli parempi, mutta tietysti aina näissä kisoissa toivoisi, että tulisi onnistuminen ja kauden parhaita hiihtoja. Ne jäivät nyt vähän uupumaan”, Kainulainen tiivisti kisaviikkonsa.