Uutisen päiväys

16.2.2014← Takaisin

Airaksinen ja Saapunki nuorten 20km Suomen mestarit

Lahden Salpausselällä naisten 20km perinteisen kisassa N20-sarjan voitti Puijon Hiihtoseuran Elsa Airaksinen. N23-sarjan Suomen mestariksi hiihti Vuokatti Ski Team Kainuun Susanna Saapunki.

Puijon Hiihtoseuran Elsa Airaksinen voitti naisten 20-vuotiaiden 20 kilometrin perinteisen kisan.
- Hyvältä tuntuu, multa puuttui SM-kulta ja täällä sen nyt sain. Kolme kierrosta passailin ja viimeisen kierroksen nousuosuudella iskin ja muut eivät pysyneet mukana. Suksi oli hyvä, piti ja luisti. Muutamat SM-kisat on tällä kaudella jäljellä. Ristijärvelle lähden ainakin, mutta nyt kulkee näin hyvin, niin ehkä on lähdettävä Inariinkin. Oli hienoa hiihtää näin kovissa kisoissa. Tällaisia tarvitaan lisää, pidempiä matkoja ja kovia maastoja, tasurikisoja on turha hiihtää.

Noormarkun Nopsan Emilia Myllykoski hiihti SM-hopeaa.
- Maistuu todella hyvältä. Ei kultaan ollut mahdollisuuksia, kun Elsa lähti hiihtämään. Varmistelin sitten mitalin, kun oli itsellä voimia, Myllykoski iloitsee.
- Perällä nousussa ennen tasamaata sain vedettyä eroa. Neljänneksi tullut Jenni oli vielä siellä mukana. 

Pronssista käytiin kova taistelu, kun Liperin Hiihtoseuran hopeajoukkueessa hiihtäneet naiset Kati Roivas ja Jenni Tolonen taistelivat mitalista loppusuoralla. Roivas oli lopulta puoli sekuntia nopeampi.
- Tänään kyllä maistuu mitali hyvältä. En aamulla olisi uskonut tähän mitaliin. Kisaan lähtiessä oli epävarma olo. Kun huomasin, ettei kärkeen ole eroa, niin rupesi tuntumaan hiihto kivalta. Loppusuorataistelu oli kova. Koko ajan sain vähän kiinni, ajattelin että saanko kiinni vai loppuuko matka kesken. Tasurilla työnsi loppusuoralla ohi, Roivas kertoo.

Saapunki N23-sarjan ylivoimaiseen voittoon

M23-sarjan ylivoimaisesti voittanut Vuokatti Ski Team Kainuun Susanna Saapunki oli kisan jälkeen yhtä hymyä. 20 kilometrin perinteisen kisa vaativassa maastossa taittui aikaan 58.17,9. Saapunki oli tehnyt kisasuunnitelman yhdessä hopealle hiihtäneen Leppävirran Virin Tanja Kauppisen kanssa.
- Sovittiin ennen kisaa, että mä vedän nousut ja Tanja helpommat pätkät. Mutta Tanja ei pysynyt mukana, niin päätin hiihtää oman hiihdon. Tuli kyllä todella hyvin minulla pertsaksi, mutta kyllä näköjään tämäkin menee. Voittaminen on aina kivaa, tänään se tuli yllättävänkin helposti, Saapunki iloitsi.

Hopeasta käytiin kultaa tiukempi taistelu. Kauppinen sijoittui toiseksi.
-  Tämä oli voitettu hopea. En olisi ansainnut kyllä voittoa. Tytöt oli tänään hyviä ja Hennariikka antoi ladulla hyvää vastusta. Alkuperäinen suunnitelma oli Susannan kanssa hyödyntää ja harjoitella porukkahiihtoa. Tänään oli lihaksiston puolesta hankalaa. Kova maasto ja koulunkäynti sotkivat, Kauppinen naurattaa.
Kova maasto kuitenkin maistui Kauppiselle.
- Aivan ehdottomasti hyvä juttu ja näitä tarvitaan lisää. Mun mielestä on oikein tuoda kisat tällaisiin paikkoihin. Pitkä matka oli meillekin tervetullut juttu. Ladulla mulle huudettiin, että voin saada Hennariikan kiinni ja muistin, että hän aurasi yhdessä kohdassa, niin päätin iskeä siinä sitten, Kauppinen kertoo.

Salpausselän stadionille laskeutuvassa J-mutkassa Kauppinen sujahti suunnitellusti edellään auranneen IF Länkenin Hennariikka Rahkolan ohi. Pronssi maistui kuitenkin Rahkolasta makealta.
- Mulla meni hopea laskutaitoon, mutta olen todella onnellinen ja tyytyväinen. Oli kyllä kiva rata, paljon nousua. Ja keli oli hyvä, kun oli liisterikeli, niin pääsi suoraan ylös. Peränousussa joutui vetää haarajuoksua, kapealla haaralla, mutta muuten ihan hiihdettävää. Mullekin tämä on huonompi tyyli, kauden tavoitteet oli vapaalla Ristijärvellä, Rahkola iloitsi.

Tulokset: