Uutisen päiväys

1.2.2010← Takaisin

Aino-Kaisa Saarisen viimeistelyleiri sujunut hyvin Italiassa

    Aino-Kaisa Saarinen on reilun viikon ajan nauttinut olostaan Italian Toblachissa, jossa olympialaisten viimeistelyleirille on ollut tarjolla erinomaiset olosuhteet.

    Leiri on sujunut hyvin, ja Saarinen on syystäkin erittäin hyvällä
    tuulella. Viikonloppuna tosin tuli pieni poikkeus suunnitelmiin, sillä
    Saarisella oli kahtena päivänä lievää lämpöä, minkä vuoksi tuli
    varmuuden vuoksi yksi hiihtämätön päivä. Se riitti, ja hän tervehtyi
    nopeasti.
    ”Aluksi tuntui, että ’oh, no’, mutta nyt tuntuu, että ’oh yes’.
    Tuntuu, että siitä oli kaikin puolin vain hyötyä! Sain olla lötköttää,
    ehkä kaipasinkin sitä, että sai vain olla. Tänään (maanantaina)
    aamulla kun tein hiihtoharjoituksen loppuun puolen minuutin
    tasatyöntöpätkiä, irtosi tosi hyvin ja niissä oli vauhtia. Olen kuin
    uusi ihminen”, Saarinen kertoo iloisena.
    Hollolalainen matkusti Toblachiin 23. tammikuuta. Alkuleiri sujui
    häneltä todella hyvin.
    ”Tein yhden kovemman pursuit-treenin. Se meni tosi hyvin, eikä ollut
    minkäänlaisia hankaluuksia vaihtaa perinteiseltä vapaalle.
    Luottavaisin mielin olen kaikin puolin.”

    Passelit latuprofiilit olympialaisia ajatellen

    Toblachissa lämpötilat ovat olleet kymmenen pakkasasteen paikkeilla ja
    ladut erinomaisessa kunnossa.
    ”Nämä latuprofiilit ovat just passelit Vancouveria ajatellen. Leirin
    loppuaikakin näyttää kelien suhteen mukavalta”, Saarinen hymyilee.
    Kilpailutuntumaa Saarisen oli tarkoitus hakea viikonloppuna
    Etelä-Tirolin mestaruuskilpailuissa, jossa hän oli ilmoittautunut
    miesten sarjaan perinteiselle kympille. Lievästä lämmöstä johtuen kisa
    jäi kuitenkin hiihtämättä.
    ”Se jäi nyt väliin, mutta aina ei voi voittaa. Eikä se yhtään haittaa,
    että jäi kisa väliin”, Saarinen naurahtaa.
    Saarisen olympiaohjelmassa on edelleen hiihtää kaikki kuusi matkaa.
    Kanadaan hän matkustaa Italiasta 6. helmikuuta.
    ”Kisajännitystä ei oikein vielä ole. Ehkä sitten tulee, kun pääsen
    paikan päälle. Nyt olen vain yrittänyt nauttia täällä olosta. On ollut
    kivaa, kun on saanut täällä rauhassa olla, ja kun vielä (hiihto)
    kulkeekin tosi hyvin”, Saarinen sanoi olympialaisia jo innolla
    odottaen ja viimeistelyleiristään nauttien.