Uutisen päiväys

21.12.2012← Takaisin

Maksurengastiedote

    Maastohiihtoseuroille tiedoksi, että Lempäälän Kisan, Pekka Palosuon ja Hiihtoliiton kanssa on sovittu, että Lempäälän Kisa jatkaa kilpailujen maksurengasjärjestelmää vuoden 2013 alusta lähtien.

    Lempäälän Kisa perii kilpailun järjestävältä seuralta palvelumaksuna 15 euroa/kilpailu. Lempäälän Kisa huolehtii maksurenkaaseen kuuluvat maksatukset ja tilitykset toukokuun 2013 loppuun mennessä. Lempäälän Kisa olettaa, että kaikki vuonna 2012 maksurenkaaseen kuuluneet seurat kuuluvat järjestelmään myös vuonna 2013, jos eivät erikseen ilmoita eroamisestaan Lempäälän Kisalle.

    Kaikkien Maastohiihto ry:n jäsenseurojen toivotaan liittyvan maksurengasjärjestelmään mahdollisimman kattavasti, jolloin järjestelmästä saadaan mahdollisimman suuri hyöty irti kilpailujen osallistumismaksujen hoitamiselle. Kaikkia seuroja pyydetään ilmoittamaan myös kaikki maksurenkaaseen haluamansa kilpailut 2013 sähköpostilla Esa Virtaselle osoitteeseen esav@kolumbus.fi.  Kilpailun kuulumisesta maksurenkaaseen on hyvä laittaa ilmoitus Maastohiihdon kilpailukalenterissa olevaan kilpailukutsuun. 

    Esa Virtanen vastaa maksurengasta koskeviin kysymyksiin (myös viime kautta koskevat kysymykset), jotka on syytä lähettää em. sähköpostiosoitteeseen.  Lempäälän Kisa antaa maksurenkaassa toimimisesta tarkempia ohjeita pikapuolin, mutta pääasiassa mennään Pekka Palosuon viitoittamalla tiellä. Toivottavasti teette tarvittavat ilmoitukset mahdollisimman nopeasti ja viimeistään pari viikkoa ennen kuin järjestätte maksurenkaaseen kuuluvan kilpailun. Maksurenkaaseen uutena jäsenenä liittyvien seurojen on syytä tehdä ilmoituksensa Esa Virtaselle jo vuoden 2012 loppuun mennessä.