Uutisen päiväys

12.2.2014← Takaisin

Jämi42 siirretty hiihdettäväksi 9.3.2014

Vaikean lumitilanteen vuoksi Jämi42 on päätetty siirtää maaliskuun alkupuolelle. Uusi päivämäärä tapahtumalla on 9. maaliskuuta.

Vielä sunnuntaina järjestäjät olivat varmoja, että hiihto pystytään viemään kunnialla läpi, mutta säiden haltijat päättivät toisin.

- Maanantaina latupohja vettyi eikä loppuviikolle ole luvattu tarpeeksi pakkasta. Lisäksi tiistain ja keskiviikon väliselle yölle ennustetut runsaammat sateet näyttävät jäävän tulematta, joten olemme pakotettuja siirtoon, sanoo kilpailunjohtaja Erkki Knuuttila.

Vaikka lunta Jämiltä löytyykin, on tilanne täysin poikkeuksellinen.

- En muista menneiden vuosikymmenien ajalta talvea, jolloin Jämillä ei olisi pystynyt helmikuun puolivälissä järjestämään hiihtotapahtumaa, muistelee Knuuttila.

Lisätietoja, kuten tarkka starttiaika ja reitti julkaistaan lähipäivinä.

Ilmoittautuminen Jämi42:een ja Craft Triplaan jatkuu Internetissä tiistaihin 4. maaliskuuta asti.