Uutisen päiväys

23.7.2018← Takaisin

Keravan Urheilijat hakee osaajia lasten ja nuorten toimintaan – Haku päällä 17.8. saakka

    Keravan Urheilijat ry on 100 vuotta täyttävä perinteikäs yleisseura, jonka hiihtotoiminnan vahvuus on lasten ja nuorten toiminta. Toiminnan kehittämiseksi haemme mukaan uusia osaajia. Hiihtotausta tai lajiosaaminen on isoksi eduksi, mutta hyvä asenne ja aikaisempi kokemus ohjaus- ja sekä valmennustoiminnasta paikkaa lajitekniikan puutteita.

    Toiminnankuvaus ja kehitysajatukset

    Toiminta jakautuu pääasiassa 11–16 vuotiaiden seuravetoiseen harjoitteluun 2-3 viikossa. Tämän ryhmän urheilijat ovat aktiivihiihtäjiä ja toiminta on ympärivuotista sisältäen koulutus- ja leiritoimintaa. Lisäksi tammi-maaliskuussa järjestetään suosittu lasten hiihtokoulu 1 krt viikossa noin 6-10 vuotiaille. Hiihtokoululaiset opettelevat tai kehittävät hiihtotaitojaan tasoryhmissä. Kaikkea valmennusta organisoi ja ohjaa koulutettujen hiihtovalmentajien valmennustiimi, jonka osaamista Sinä voit vahvistaa.

    Uusilla osaajille haluamme kehittää nykyisen toiminnan rinnalle ”junioriryhmän” noin 9-11–vuotiaille lapsille. Ryhmä harjoittelisi 1-2 krt viikossa syys-maaliskuussa sekä jatkossa myös kesäkaudella. Sinä voit osaajana toimia junioriryhmän valmentajana, jos omaat lajitaidot suksilla tai osallistua kaikkien ryhmien oheisharjoitteluun syyskaudella.

    Lasten hiihtokoulua varten haemme osaavia ohjaajia talvikaudelle. Sinä voit toimia ryhmän vastuuohjaajana tai apuohjaajana hiihtotaitosi mukaan. Jatkossa myös hiihtokoulun toiminta voisi olla ympärivuotista.

    Kuinka toimit, jos kiinnostus heräsi?

    Jos olet oma-aloitteinen ja koet lasten liikuttamisen olevan sinun juttusi niin ole meihin yhteydessä! Haku on avoin ilman valmista työnkuvausta. Palkkaus on tuntiperusteinen. Jos olet etsimämme osaaja, niin toimenkuva työtunteineen voidaan paketoida sinun halukkuutesi ja osaamisalueesi mukaan.

    Ole yhteydessä tai lähetä vapaamuotoinen hakemus 17.8 mennessä: hiihto@keravanurheilijat.fi

    https://keravanurheilijat.fi/hiihtojaosto-hakee-osaajia-lasten-ja-nuorten-toimintaan-haku-paalla-17-8-saakka/​

    Tarvittaessa kysy rohkeasti lisää:

    Tuomas Turunen, 041-4349332              Mari Sirén-Koskinen, 050-4387877
    Puheenjohtaja                                              Valmennusvastaava