Uutisen päiväys

6.4.2018← Takaisin

Keltanokka Hirvonen ja konkari Varis valmiina Keimiön Kiekerölle

    Lapponia-hiihdon alkuun on enää muutama päivä, ja maanantain Keimiön Kiekerön 60 kilometrille suuntaa jälleen monta konkaria ja ensikertalaistakin. Tutuista nimistä konkariosastoon kuuluu Kari Varis, joka laskee osallistuneensa Lapponiaan 13 tai 14 kertaa. Ensimmäistä kertaa Keimiön Kiekerölle suuntaa puolestaan yhdistetyn suomalaistähti Eero Hirvonen, joka tosin arvelee Lapponiansa tällä kertaa jäävän vain tuohon maanantain hiihtoon.

    – Riittää yhdistetyn miehelle se yksi kuusikymppinen. En tiedä, kuinka tosissaan hiihtää, mutta käyn siinä kokeilemassa, kun ikinä en ole tuollaista hiihtänyt. En varmaan ole hiihtänyt 15 kilometriä pidempää matkaa ikinä kilpaa, Hirvonen nauraa.

    Hän on tutustunut reittiin hieman ja kuullut, minkä tyyppinen urakka edessä on.

    – Lähden kokeilemaan ja nautiskelemaan, yritän ainakin, etten ekalla 10 kilometrillä hiihdä itseltäni jalkoja alta, niin saattaisi tulla mukavampi reissu, Hirvonen sanoo hymyillen.

    Kari Varis on tänäkin vuonna yksi kilpailun ennakkosuosikkeja. Variksen viime viikkoja on haitannut Rukalla Suomen Cupin viestipäivän jälkeen iskenyt sairastuminen, johon mahtui niin oksennustautia, kuumetta kuin flunssaakin.

    – Viikko siinä meni. Aika paljon maanantai ratkaisee, että miten energiat riittää, onko palautunut taudista, Varis sanoo.

    Lapponian kolmesta matkasta hänellä on suosikkinsa.

    – Keskiviikko on jostain syystä kulkenut joka kerta hyvin, siinä olen pystynyt olemaan selvästi vahvin noista päivistä. En tiedä, mikä siitä sellaisen tekee, Varis miettii.

    Suurempia kommelluksia hänelle ei ole Lapponiassa vuosien varrella sattunut, mutta monenlaista muistoa on kuitenkin matkaan tarttunut.

    – Ensimmäiset hiihtämäni Lapponiassa sattui pari huonoa keliä Karra Huikoselle. Viime vuosilta on jäänyt harmittamaan toissa vuodelta, kun viisi kilometriä ennen maalia tuli sauvarikko, ja se ratkaisi kokonaistulosta aika paljon. Pääsääntöisesti on hyvin sujunut kaikki mitä olen hiihtänyt, Varis sanoo.

    Lisätietoja Lapponia-hiihdosta: www.lapponiahiihto.fi

    Lapponia-hiihto Facebookissa @lapponiahiihto ja Instagramissa @lapponiahiihto