Uutisen päiväys

4.12.2018← Takaisin

Finlandia-hiihto tavoittelee hiilineutraalia hiihtokisaa – jo tulevan helmikuun tapahtumassa ympäristö otetaan entistä paremmin huomioon

Pitkät perinteet omaava Finlandia-hiihto haluaa olla edelläkävijä massahiihtotapahtuman ympäristöystävällisyyden osalta. Finlandia-hiihdon markkinointipäällikkö Hannu Viitala on tyytyväinen, että tapahtuman ympäristöystävällisyyttä päästään kehittämään yhteistyössä Lassila & Tikanojan kanssa.

– Tavoitteenamme on olla vuonna 2020 mahdollisimman hiilivapaa. Sitä kohti mennessä tarkennamme jätteiden lajittelua, Viitala sanoo.

Tämä tarkoittaa sitä, että tulevissa helmikuun kisoissa jätteiden lajittelua on mietitty ihan yksittäisten jätejakeiden osalta tarkasti. Lisäksi esimerkiksi lajittelupisteiden ja opasteiden näkyvyyteen kiinnitetään huomiota entistä tarkemmin.

– Finlandia-hiihdossa syntyy jätettä, joka on tyypillistä oikeastaan vain urheilutapahtumalle. Esimerkkejä tällaisista ovat vaikkapa geelipussit ja tyhjät suksivoidepurkit. Olemme yhdessä asiakkaan kanssa miettineet näiden tehokasta lajittelua ja sitoutamme myös tapahtuman osallistujat siihen. Nämä geelipussit esimerkiksi saa heittää ladulta vain tietylle rajatulle penkka-alueelle, josta ne kerätään sitten erikseen talteen, kertoo L&T:n asiakkuuspäällikkö Kari Stång.

 

– Jos osallistuja heittää tyhjän geelipussin keräyspaikan ulkopuolelle, hän saa siitä huomautuksen ja vuodesta 2020 alkaen aikasakon, kuten monissa massatapahtumissa on sääntönä. Salpausselän maastot ovat meille kaikille tärkeitä, joten haluamme toimia vastuullisesti ja vaalia niitä tuleville sukupolville, Viitala puolestaan sanoo.

Tapahtumassa syntyvien muiden jätteiden osalta Viitala kertoo seuranneensa ilolla sitä, miten myös suksivoidevalmistajat ovat viime vuosina kiinnittäneet merkittävästi huomiota voiteiden ympäristöystävällisyyteen.

Hiilineutraali jätehuolto voidaan osoittaa laskelmilla

Kun ensi vuoden kisoissa jätteiden lajitteluun kiinnitetään entistä paremmin huomiota, viedään sitä seuraavat, vuoden 2020 Finlandia-hiihdot ihan omalle tasolleen hiilineutraalin jätehuollon osalta. Näiden kisojen jätehuollon hiilijalanjälki mitataan ja syntyneet päästöt kompensoidaan osana ns. päästökauppamekanismia. L&T:n asiantuntijat ovat tehneet vastaavaa myös aiemmin urheilutapahtumien osalta.

– Teimme saman laskennan esimerkiksi Lahden MM-kisojen osalta pari vuotta sitten. On hienoa, että urheilukilpailujen päästöjä ja haittoja halutaan minimoida - varsinkin kun kisat usein järjestetään luonnon lähellä, sanoo L&T:n Stång.

Stångin mukaan päästökauppa on sekä vaikutuksiltaan että kustannuksiltaan tehokas tapa mitätöidä päästöjä, joita ei muutoin pystytä välttämään. Päästökauppa toimii niin että yrityksen jätehuollosta aiheutuvat, mitatut päästöt neutraloideen hankkimalla vastaava määrä päästöoikeuksia pois markkinoilta. Tällöin niitä ei voida enää päästää ilmakehään missään päästökauppaan kuuluvassa laitoksessa Euroopassa, ja ilmakehän kokonaispäästöt vähenevät.

(Kuva: Sami Kulmala)