Uutisen päiväys

19.2.2017← Takaisin

Ajanotto uudistui vuoden 2017 Hopeasompa-finaalissa

Tänä vuonna hiihtäjien hyödynnettäväksi tulee aiempaa kattavampaa väliaikadataa. Radan varressa on ollut 15 ajanottopistettä, joiden tuottaman tiedon avulla omaa hiihtoa voi analysoida osissa.

– Moni miettii kisan jälkeen esimerkiksi sitä, miten lähtökiihdytys tai tietty ylä- tai alamäki on sujunut. Nyt siihen saa myös vastauksia, kilpailunjohtaja Ville Niemelä sanoo.

Hopeasompa-finaaliin idea saatiin suunnistuksesta. Niemelän mukaan mahdollisuus saada entistä tarkempia tietoja kilpailun kulusta sai aikaan sen, että myös kuntosuunnistuksen suosio räjähti.

– Ennen suunnistusta pidettiin tylsänä. Kilpailija lähtee metsään ja tulee sieltä jonkin tunnin päästä takaisin. Mutta kun omia rastiaikoja voi vertailla vaikka työkaverin kanssa, se näkyy heti lajin suosiossa.

Hän toivoo samanlaista vaikutusta myös hiihtoon.

– Toivottavasti tämäkin asia innostaa nuoria hiihdon pariin.

Väliaikadataa kokeiltiin ja testattiin jo perjantain sprinteissä ja työtä jatkettiin lauantaina.

Teksti ja kuva: Tuomas MacGilleon