Uutisen päiväys

24.11.2017← Takaisin

Yhdistetyn maailmancup avattiin Rukalla vaihtelevissa olosuhteissa

Hyppyosuudella taisteltiin olosuhteita vastaan ja lopulta kilpailun paras suomalainen oli Ilkka Herola sijalla 14.

Vaikean mäkiosuuden jälkeen parhaimpana suomalaisena Ilkka Herola oli viidestoista. Hiihto-osuudelle lähdettiin nostamaan sijoituksia ja kirimään aikaeroja kiinni. Pisteille tänään suomalaisista pääsivät Ilkka Herola (14.), Leevi Mutru (15.), Eero Hirvonen (20.) ja Arttu Mäkiaho (28.). Parhaiten sijoittunut Herola ei ollut kisan jälkeen huolissaan maailmancupin avauksesta.

”Ei ole varmaan koskaan tullut hypättyä noin epätasaiseen keliin. Kisasta varmaan kerrotaan juttuja vielä vuosienkin päästä, aika mielenkiintoinen päivä oli kaikin puolin. Ihan stabiili päivä henkilökohtaisesti, sijoitus ei tosin ole siellä päinkään missä sen pitäisi olla. Kaikki on kuitenkin ihan kohdallaan, huomenna lähdetään uudestaan sitten kokeilemaan”, kertoo Herola.

Rukalla nähtiin myös Suomen Wille Karhumaan ensimmäinen maailmancup-startti. Ennakkoluulottomasti kilpailuun lähtenyt nuori urheilija pääsi heti ensimmäisessä startissaan upeasti lähelle maailmancup pisteitä.

"En ehkä olisi ennen kisaa uskonut, että näin lähelle pisteitä pääsen heti ensimmäisissä kisoissa. Oli mahtava kisata, hyvillä fiiliksillä eteenpäin huomiseen.”, kertoo Karhumaa tunnelmiaan ensimmäisen maailmancup-kilpailunsa jälkeen.

Urheilijoiden kommentteja
Tulokset