Uutisen päiväys

13.10.2004← Takaisin

Yhdistetyn junioritiimi leireili Lahdessa

Yhdistetyn junioritiimi, työnimellä OTTO-TIIMI, kokoontui viimeiselle sulan maan leirille Lahteen syys-lokakuun vaihteessa. Majoituspaikkana oli viimevuotiseen tapaan Hämeen Rykmentin kurssiasuntola Hennalassa.

Sen ex-päävalmentaja Jouko Karjalainen oli ryhmälle järjestänyt. Ravintopuolesta vastasi leirin aikana rykmentin keittiö, jossa ruoka oli monipuolista ja maittavaa.

Leirin pääasiallinen tavoite oli keskittyä mäkihyppytaitojen kartuttamiseen sekä luisteluhiihdon teknisiin asioihin. Jouko Karjalaisen myötävaikutuksella pääsimme myös testaamaan koko ryhmän kimmoisuustasoja sekä ryhmän vanhemmille pojille uutuutena syketasotestit Hennalan testiasemalla. Em. testit antoivat urheilijoille ajattelemisen aihetta erilaisten kestävyysharjoitteiden toteuttamisessa omassa harjoittelussaan.

Viimeistä edellisenä päivänä järjestettiin ryhmälle leirikisat ja uskallanpa väittää, että kilpailu oli tämän kesän tasokkain yhdistetyn kisa tämän ikäluokan pojille. Todettakoon, että V-P Niemi Rovaniemeltä hoiti kisojen tulospalvelun niin jämäkästi, että siitä voisi ottaa oppia kuka tahansa kisajärjestäjä. Kisassa oli mukana 17 poikaa samassa sarjassa, HS 70 mäessä mäkikisa ja yh:n hiihto 5 km Hälvälän rullahiihtoradalla.

Lopuksi täytyy todeta, että ilmojen herrat olivat erityisen suosiollisia koko leirin ajan, aurinko paistoi ja tuuletkin olivat mäkeä ajatellen suosiollisia. Lahden kaupungille myös suurkiitos, pääsimme hyppäämään aikataulujen mukaisesti ja mäethän ovat Lahdessa maailman parhaita.

SHL vastuuvalmentaja Kari Jääskeläinen