Uutisen päiväys

12.1.2016← Takaisin

Vuoden parhaat palkittu

Suomen Urheilugaala järjestetään tiistaina Helsingissä. Urheilutoimittajien liitto valitsi lajeittain vuoden 2015 parhaat urheilijat ennen varsinaista gaalaa.

Maastohiihdon parhaaksi valittiin Kerttu Niskanen ja mäkihypyn ykköseksi Lauri Asikainen. Yhdistetyn paras puolestaan on todellista läpimurtoa maailmancupin huipulle tekevä Ilkka Herola.

Vieremän Koiton Kerttu Niskanen oli kauden 2014-2015 maailmancupin loppupisteissä parhaana suomalaisnaisena 14:s. Falunin MM-hiihdoissa Niskanen saavutti kaksi nelossijaa sekä viestin pronssia.

Tuorein kova saavutus Niskasen osalta on juuri päättyneen Tour de Skin kokonaiskisan upea viides sija. Niskanen on samaisella viidennellä sijalla myös kuluvan kauden maailmancupissa.

Vuoden mäkihyppääjäksi valittu Lauri Asikainen kilpailee jo tulevana viikonloppuna lentomäen MM-kilpailuissa Kulmissa. Viime vuoden osalta hän väläytti osaamistaan oltuaan Lillehammerin maailmancupin kisassa seitsemäs.

Yhdistetyssä Suomen värejä kannattelee lupaava Ilkka Herola. Puijon Hiihtoseuran urheilija nousi joulukuun alussa ensimmäisenä sinivalkoisena neljään vuoteen maailmancupin palkintokorokkeelle oltuaan kolmas Lillehammerissa. Falunin kevättalven MM-kisoissa hän pinkoi Jim Härtullin kanssa parisprintissä peräti neljänneksi.

Herolan kausi jatkuu viikonloppuna Continental Cupin kisoissa Rukalla.

Kuvassa Ilkka Herola.