Uutisen päiväys

23.1.2012← Takaisin

Vammaishiihdon maailmancup jatkuu torstaina Yhdysvalloissa

    Vammaishiihdon maailmancup jatkuu 26.1.-2.2. Yhdysvalloissa, jossa ensin kilpaillaan Wisconsinin Cablessa ja sen jälkeen Minneapolisissa. Ohjelmassa on yhteensä neljä kilpailua maastohiihdossa ja kaksi ampumahiihdossa. Suomesta mukana ovat liikuntavammaisten pystyhiihtäjien luokassa ampuma- ja maastohiihdossa kilpaileva Maija Järvelä sekä maastohiihdossa kilpaileva Ilkka Tuomisto.

    Suomalaiskaksikko saalisti kauden avauskilpailuissa Sjusjöenissä Norjassa joulukuussa viisi palkintokorokesijaa, joista yksi oli voitto (Järvelä ampumahiihdossa). Vammaishiihdon päävalmentaja Toni Myllylä odottaakin mielenkiinnolla Yhdysvaltain kilpailuja.

    ”Siellä odotettavissa on vaihtelevia kelejä, eli olosuhteiden suhteen tulee mielenkiintoisia kilpailuja. Sää vaihtelee nopeasti, voi olla 20 astetta pakkasta ja seuraavana päivänä nollassa, joten siinä pitää reagoida nopeasti. Meidän suksihuoltomme on kyllä vahvoilla.  Norjan cupista on mennyt sen verran aikaa, että muutoksia on ehtinyt tapahtua. Nyt päästään taas mitä on tapahtunut. Mielenkiintoista on nähdä, miten pärjäämme, tavoitteenamme on tasaisilla suorituksilla ylöspäin kohti podiumia. Jokainen kisa on tärkeä tämän vuoden cupissa”, Myllylä sanoo.

    Norjan kisoihin suomalaisetkin joutuivat valmistautumaan haastavissa alkutalven hiihto-olosuhteissa, kun taas Yhdysvaltain reissua ennen koko Suomessakin on päästy hiihtämään hyvissä olosuhteissa . Molemmat suomalaiset ovat välttyneet sairastumisilta.

    Suomalaiset matkustavat Yhdysvaltoihin maanantaina.

    Ohjelma ja matkat suomalaisten luokissa:

    Cable, Wisconsin:

    Torstai, 26.1.: Maastohiihto, naiset 15 ja miehet 20 km (p)
    Lauantai, 28.1.: Ampumahiihto, pikamatka 6 km
    Sunnuntai, 29.1.: Ampumahiihto, keskimatka 10 km
    Maanantai, 30.1.: Maastohiihto, naiset 5 km ja miehet 10km (v)
    Minneapolis, Minnesota
    Keskiviikko, 1.2.: Maastohiihto, sprintit (p)
    Torstai, 2.2.: Maastohiihto, naiset 15 ja miehet 20 km (v)
    Lisätietoja: http://www.nordicworldcupusa.com/