Uutisen päiväys

10.6.2010← Takaisin

Tukirahaa seuroille ja järjestöille nuorten palkkaamiseksi

    Suomen hallitus on käynnistänyt toimet, joilla on tarkoitus ehkäistä nuorisotyöttömyyden nousu. Tähän liittyen myös Opetus- ja kulttuuriministeriö vapauttaa veikkausvoittovarojen säästöjä 30 miljoonaa euroa nuorisotyöttömyyden ehkäisyyn. Summasta 7,5 miljoonaa euroa tulee urheilulle ja liikunnalle.

    SLU ja Nuori Suomi ovat valmistelleet opetus- ja kulttuuriministeriölle esityksen yhdessä Urheiluopistoyhdistyksen kanssa. Esityksen mukaisesti tavoite olisi palkata noin 1000 työtöntä tai työttömyysuhan alaista 29-vuotiasta ja nuorempaa nuorta liikunnan ja urheilun eri tehtäviin määräaikaisesti vuoden 2011 loppuun mennessä.

    Tuki nuorta kohden on merkittävä – 1500 euroa tai 1800 euroa kuukaudessa. Oleellista on löytää nuorelle mielekästä kokoaikaista työtä. Työnantajilta edellytetään työnantajakokemusta ja työnohjausta. Yksityiskohtia ja hankkeen yhteystiedot löytyvät sivuilta www.sporttityollistaa.fi.

    Ensimmäiset 10 – 19.6.2010 välisenä aikana jätetyt hakemukset käsitellään jo ennen juhannusta. Asiaan kannattaa paneutua heti, mutta myöhemminkin pääsee hyvin mukaan. Erityisesti Your Move hankkeeseen liittyvät palkkausavustukset ovat ajankohtaisia syyskuussa 2010.

    Lisätietoja osoitteesta www.sporttityollistaa.fi.

    Lähde: LUM 8 /10, SLU.fi.