Uutisen päiväys

16.4.2010← Takaisin

Talven menestyjiä juhlittiin mitalikahveilla

Päättyneellä kaudella urheilijat pokkasivat mitaleja niin Vancouverin talvikisoissa, lentomäen MM-kisoissa kuin nuorten MM-hiihdoissa. Kauden päätteeksi kahdeksan mitalistia pääsivät juhlittaviksi Hiihtoliiton perinteisille mitalikahveille.

Islannin tulivuorenpurkauksen sotkettua Suomenkin lentoliikenteen Vancouverin olympiakisojen pronssimitalisti Pirjo Muranen sekä nuorten MM-kisojen kultamitalistit Krista Lähteenmäki ja Mari Laukkanen eivät päässeet paikalle Kajaanista.

Onniteltavina olivat maastohiihtäjistä olympialaisten kaksinkertainen pronssimitalisti Aino-Kaisa Saarinen, kansainvälisen uransa olympiapronssiin päättänyt Virpi Kuitunen, nuorten maailmanmestari Kerttu Niskanen ja Paralympialaisissa pronssia saavuttanut Ilkka Tuomisto sekä lentomäen MM-pronssia voittanut mäkihyppyjoukkue Janne Happonen, Olli Muotka, Matti Hautamäki ja Harri Olli.

Hiihtoliiton puheenjohtaja Matti Sundberg halusi varmistaa vielä kerran, onko Virpi Kuitusen uran lopettamispäätös lopullinen. Virpi kertoi näin olevan, mutta ei osannut sanoa tulevaisuuden suunnitelmistaan vielä mitään. Suomen naishiihtoon on nuorten MM-kisojen tulosten perusteella kasvamassa uusia tähtiä Aikun ja kumppaneiden rinnalle.

Mäkimiehet olivat tyytyväisiä vaikean kauden päättäneeseen lentomäen MM-pronssimitaliin. Kesän kilpailukausi starttaa kesäkuun lopulla, mutta sitä ennen mäkimiehet saavat ottaa rennosti ja Harri Ollin sanoin syödä mitä huvittaa.

Kuvat: Jarkko Ruhanen

Kauden 2009 - 2010 suomalaismenestyjät pohjoismaisissa hiihtolajeissa

Maastohiihto

Aino-Kaisa Saarinen
Olympiapronssi 30 km (p)
Olympiapronssi viesti 4x5 km (p+v)
FIS maailmancupin kokonaiskilpailu 4.
FIS maailmancupin sprintticup 4.
FIS maailmancupin normaalimatkojen cup 6.

Riitta-Liisa Roponen
Olympiapronssi viesti 4x5 km (p+v)
FIS maailmancupin kokonaiskilpailu 7.
FIS maailmancupin normaalimatkojen cup 5.

Virpi Kuitunen ja Pirjo Muranen
Olympiapronssi viesti 4x5 km (p+v)

Krista Lähteenmäki
Nuorten MM-kulta 5 km (p)
Nuorten MM-hopea viesti 4 x 3,3 km (p+v)

Mari Laukkanen
U23 MM-kulta sprintti (v)

Kerttu Niskanen
U23 MM-kulta 10 km (p)

Maria Grundvall, Marjaana Pitkänen ja
Tanja Kauppinen
Nuorten MM-hopea viesti 4 x 3,3 km (p+v)

Ilkka Tuomisto
Paralympialaisten pronssi sprintti (p)
Vammaishiihdon maailmancupin kokonaisvoitto

Mäkihyppy

Janne Happonen, Olli Muotka, Matti Hautamäki ja Harri Olli
Lentomäen MM-pronssi

Kaikki tulokset ja cup-tilanteet: www.fis-ski.com