Uutisen päiväys

7.2.2011← Takaisin

Suomesta 55 talvilajilahjakkuutta Euroopan nuorten olympiafestivaaleille Libereciin

    Suomesta lähtee 55 nuorta talvilajien urheilijaa 12.-19.2.2011 Tšekin Liberecissä järjestettäviin Euroopan nuorten olympiafestivaaleihin (EYOF). Suomalaisia osallistuu kaikkiin kahdeksaan lajiin; alppihiihtoon, ampumahiihtoon, maastohiihtoon, mäkihyppyyn, yhdistettyyn hiihtoon, jääkiekkoon, lumilautailuun ja taitoluisteluun.

     

     

    Olympiafestivaalit on kovatasoinen monilajitapahtuma 14-18 -vuotiaille urheilijoille. Aikaisempien EYOF-voittajien joukossa ovat suomalaisista muun muassa mäkihyppääjä Janne Happonen, lumilautailija Peetu Piiroinen ja hiihtäjä Marjaana Pitkänen.

     

    ”Jälleen suuri joukko suomalaisnuoria pääsee hakemaan arvokasta kokemusta ja mittaamaan tasonsa eurooppalaisiin kanssakilpailijoihinsa nähden. Tapahtuma on myös harjoittelua Olympialaisia varten, sillä olympiaprotokollat ovat mukana EYOF-kisoissa ja urheilijat ovat osa suurta Suomen joukkuetta yhdessä muiden lajien urheilijoiden kanssa. Tapahtuma on selkeästi erilainen verrattuna lajien nuorten arvokisoihin”, summaa EYOF-joukkueen johtaja Peter Brüll tapahtuman merkitystä.

     

    Suomen joukkue Olympiakomitean nettisivujen tiedotteessa: http://www.noc.fi/?x2008=3575658

     

    Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit, European Youth Olympic Festivals (EYOF) ovat Euroopan Olympiakomiteoiden luoma (EOC) ja Kansainvälisen Olympiakomitean (IOC) suojeluksessa järjestettävä kilpailutapahtuma eurooppalaisille nuorille urheilijoille. Olympiafestivaalit (aikaisemmin Olympiapäivät) järjestetään parittomina vuosina sekä kesä- että talvilajeissa. Kussakin lajissa urheilijat ovat kahdesta eri ikävuosiluokasta ja urheilijoiden ikä vaihtelee 14-18 vuoden välillä riippuen lajista.

     

    Joukkue on tavattavissa Helsinki-Vantaan lentokentällä (terminaali 2) 12.2. klo 9.00 joukkueen johtaja Peter Brüllia lukuun ottamatta, joka matkustaa kisapaikalle jo aiemmin. Haastattelupyynnöt etukäteen tiedottaja Sari Tuunaiselle (sari.tuunainen@noc.fi, 050-3282036).

     

    Lisätietoja:
    Joukkueen johtaja, Olympiakomitean projektipäällikkö Peter Brüll 040-530 6052
    EYOF motivaation lähde urheilijan uralla - seuraavaksi Liberec 2011: http://www.noc.fi/?x2008=3515566
    Kisajärjestäjien nettisivut: http://www.eyowf2011.cz/