Uutisen päiväys

26.11.2016← Takaisin

Suomalaisille hienoja onnistumisia Rukan maailmancupissa

Eero Hirvosen neljäs sija yhdistetyn sekä Krista Pärmäkosken viides ja Ari Luusuan yhdeksäs sija maastohiihdon maailmancupin avauksessa olivat suomalaisittain parasta antia lauantaina Ruka Nordicissa. Myös mäkihypyssä sinivalkoiset ylsivät viimein pisteille.

Maastohiihdon kauden ensimmäisen sprintin erävaiheeseen tiensä raivasi peräti 14 suomalaista. Parasta vauhtia sinivalkoisista pitivät naisissa finaalin viidenneksi hiihtänyt Krista Pärmäkoski sekä miehissä yhdeksännelle sijalle päätynyt Ari Luusua.

"Olen tosi yllättynyt aika-ajosta, nopein aika. Se oli hiihtona kaikista parasta. Erä erältä väsähti, huomasi että on alkutalvi kyseessä. Ei vielä jaksa ihan loppuun asti, finaalissa ei riittänyt paukkuja loppusuoralle. Tosi tyytyväinen olen, finaalipaikka oli tavoite. Tästä on hyvä jatkaa", Pärmäkoski summasi.

"Karsinta oli hyvä ja vahva, vaikkakin vähän hermostunutta. Puolivälierissä aika vaputunutta hiihtämistä. Ennakkoluulottomasti lähdin välierään, siinä oli neljä kovempaa. Tuo sija oli otettavissa ja se tuli", Luusua puolestaan kertoi.

Kaikkiaan suomalaiset onnistuivat hienosti, sillä naisten kisassa Laura Mononen taisteli kahdeksanneksi, Anne Kyllönen 13:nneksi, Kerttu Niskanen 15:nneksi, Andrea Julin 28:nneksi ja Aino-Kaisa Saarinen 29:nneksi.

Miehissä Luusuan lisäksi pisteille ylsivät Ristomatti Hakola (14:s), Martti Jylhä (17:s), Matias Strandvall (21:s), Lasse Paakkonen (23:s), Anssi Pentsinen (26:s), Toni Ketelä (27:s) ja Sami Jauhojärvi (30:s).

Määtälle ja Larinnolle helpottavat pisteet

Torstaina pahasti pettyneet Jarkko Määttä ja Ville Larinto avasivat lauantaina pistetilinsä mäkihypyn maailmancupissa. 26:nneksi päätyneen Määtän 120,5 ja 111,0 metrin hypyt toivat 200,8 pistettä, Larinto puolestaan keräsi 194,9 pistettä 118,5 ja 114,0 metrin suorituksilla päätyen 28:nneksi.

"Vähän kuin pään avaus, näkee missä muut menee ja missä itse menee. Tästä on hyvä lähteä rakentamaan eteenpäin. Kaikki pisteet on kotiinpäin, me tarvitaan niitä. Toivottavsti tästä lähtee ns. lumipalloefekti pyörimään", Määttä pohti.

"Hampaan koloon ja metrejä uupumaan jäi. Pisteet on aina tärkeitä. Hyppy on ailahdellut tosi paljon viimeisen neljän viikon ajan. Se on oikein huojentavaa, että nyt tuli kolme tasaista hyppyä, ja ne riitti toisen kierroksen paikkaan", Larinto iloitsi.

Kilpailun kolmannen suomalaisen, Janne Ahosen, urakka jäi yhteen kierrokseen loppusijoituksen ollessa perjantain tapaan 34:s.

Yhdistetyn maailmancupkausi avattiin yllätyksellä – Eero Hirvonen upeasti neljänneksi

Yhdistetyn ensimmäinen kilpailu antoi lupauksen hyvästä MM-kaudesta, kun Eero Hirvonen oli hypyn jälkeen kolmantena ja hiihto kulki hyvin, tuoden miehen neljänneksi, ylivoimaisesti parhaaseen maailmancupsijoitukseensa. Sijoitus tuli nuorelle urheilijalle itselleenkin ”hieman puskista”, vaikka ihan kaikkea mies ei tänään mäkeen ja ladulle jättänyt.

”Kisassa tuli hyvä hyppy ja siinä oli aineksia parempaankin jopa. Tosi tyytyväinen olen siihen, mutta pystyn paremminkin hyppäämään. Hiihto meni suunnitelmien mukaan. Mietittiin, että riippuu siitä, miten kovaa Graabak lähtee. Lähti kaveri aika rauhassa, pystyin hyvin lähtemään siihen mukaan. Se oli kyllä hyvä minun kisan kannalta tänään”, mietti Hirvonen kisan jälkeen.

Ilkka Herola ei pystynyt uusimaan perjantaisen varakisan tulosta Rukan mäessä ja lähti ladulle yli neljä minuuttia kärjen takana, mutta otti kuitenkin muutaman maailmancupin pisteen sijalla 25. Leevi Mutru oli 37:s ja Arttu Mäkiaho 41:s. 

Kokonaisuudessaan kilpailu osoitti pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen yhdistetyn valmennuksen tuottavan tulosta. Päävalmentaja Petter Kukkonen sai vahvistusta valmennusfilosofialleen. 

”Aika pommin poika pisti tuohon heti kärkeen. Aika pitkään on puhuttu Eeron lahjakkuudesta ja kyvykkyydestä, mutta minkäänlaisia tuloksia ei ole vielä lyöty pöytään. Nyt onnistui hienosti kaikki tänään. On tärkeä tieto, että kaikki ei ole pelkästään Ilkan varassa, tiedetään, että valmentautumisen pitää olla kunnossa isossa kuvassa. Kyllä tämä vahvistaa sitä koko valmennusfilosofiaa, että ollaan oikealla tiellä”, kertoi Kukkonen tyytyväisenä. 

Linkit:
Kaikkien lajien suomalaiskommentit tämän linkin takana (Pl. Pärmäkoski ja Luusua)
Pärmäkosken videohaastattelu
Luusuan videohaastattelu

Maastohiihdon tulokset, naiset ja miehet
Mäkihypyn tulokset
Yhdistetyn tulokset

Jutun kuvassa Eero Hirvonen. (SHL/Touho Häkkinen)