Uutisen päiväys

10.2.2010← Takaisin

STADIJUMP-tapahtumassa pääsee kokeilemaan mäkihyppyä keskellä Helsinkiä

STADIJUMP Helsingin Narinkkatorilla 12.-14.2.2010 kokoaa paikalle joukon huimapäitä ja heidän fanejaan.

Suomen ensimmäisessä mäkihyppytapahtuma keskellä Helsingin kaupunkia on pian totta. StadiJump tuo mäkihypyn lähelle kaupunkilaisia ja haluaa kunnioittaa Suomen vahvoja mäkihyppyperinteitä. Kuka tahansa pääsee kokeilemaan mäestä hyppäämistä ja vauhdikas tapahtuma kestää koko viikonlopun 12.-14.2. Lapsille lauantai- ja sunnuntaiaamuina oma pikkumäki, joukkueille ja kaveriporukoille omat kilpailut perjantai- ja lauantai-iltoina. Samana iltana alkavat Vancouverin olympialaiset pienen mäen karsinnalla.

Olympialaisten avausviikonloppuna vilkkaalle torille nousee kolmeksi päiväksi
noin K5-kokoinen hyppyrimäki. Tapahtuman tarkoitus on tuoda mäkihyppy lähelle kaupunkilaista ja kunnioittaa lajin vahvoja perinteitä Suomessa.

Mäki on osan päivää auki kaikille halukkaille ja mäkihyppykoulutusta on
myös tarjolla. Virallinen avaushyppy hypätään perjantaina klo 17 kun Olympiavoittaja Toni Nieminen hyppää StadiJump 2010 virallisen avaushypyn.

Albertvillen olympialaisissa kaksi olympiakultaa voittanut Toni Nieminen tekee paluun
hyppyrimäkeen Helsingissä perjantaina 12.2 klo 17. Vielä Salt Lake Cityn olympiajoukkueessa 2002 mukana ollut Nieminen hyppää StadiJump-tapahtuman
avajaishypyn Kampin Narinkkatorille nousevasta K5-mäestä.

- Kyllähän tuollaisesta mäestä uskallan hypätä. Tulen alas vaikka minisuksilla, Nieminen
kommentoi tehtäväänsä.

Minisuksiin ei tosin ole tarvetta, sillä mäestä hypätään turvallisesti joko mäki-, telemark- tai
laskettelusuksilla. Kuka tahansa pääsee kokeilemaan StadiJumpissa mäkihyppyä ja
järjestäjät ovat luvanneet kaikille avajaispäivänä Niemistä pidemmälle hypänneille
palkinnon.Samana iltana hypätään Vancouverissa jo ennen olympialaisten avajaisia pienen mäen karsinta klo 20 (TV2).

Avajaisissa ovat mukana asennetuomareina tai hyppääjinä myös mäkihypyn viimeisen
suomalainen olympiavoittaja Jani Soininen, vielä Torinossa 2006 mukana ollut Risto
Jussilainen
ja vuoden 1960 olympialaisten hopeamitalisti Niilo Halonen. Muitakin
yllätysvieraita on tiedossa. Ilta huipentuu yritysten ja kaveriporukoiden joukkuekilpailuun
FirmaJumpiin. Ilmoittautumiset osoitteessa www.stadijump.fi.


PERUSTIEDOT
•12.- 14.2.2010
•Narinkkatori, Kamppi, Helsinki
•Tarkempi aikataulu www.stadijump.fi
•Hyppyrimäki on noin K5-kokoinen
•Mäen korkeus on yhdeksän metriä
•Hyppyjen pituudet ovat 1 - 6 metriä


TURVALLISUUS
•Hyppääminen omalla vastuulla
•Hyppääminen päihtyneenä kielletty
•Hyppääjien käyttössä kypäriä, suksia ja
monoja
•Omilla suksilla hyppääminen on sallittua
•Kypärän käyttö on pakollista
•Alle 18 vuotiaat vain vanhempiensa suostumuksella
ja läsnäollessa