Uutisen päiväys

25.10.2004← Takaisin

Seppo Rehunen ei ole käytettävissä puheenjohtajaksi

Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja Seppo Rehunen ilmoitti maanantaiaamuna, ettei ole enää käytettävissä puheenjohtajaksi kaksivuotiskautensa jälkeen.

Seppo Rehunen antoi maanantaiaamuna julkisuuteen tiedotteen, jonka mukaan hän ole enää käytettävissä puheenjohtajaksi kaksivuotiskautensa jälkeen.

"Suomen Hiihtoliitto on puheenjohtajakauteni aikana selkeyttänyt arvonsa ja visionsa, uudistanut toimintatapansa sekä lisännyt merkittävästi viiden lajinsa keskinäistä tasavertaisuutta. Vaativa kehitystyö on toteutettu laajapohjaisessa yhteistyössä ja hyvässä hengessä paikallistason seuraväen, päättämisestä vastaavien luottamushenkilöportaiden sekä palkatun henkilökunnan kanssa.
Suurimman valmistelu- ja toteutusvastuun on kantanut liittomme
toimitusjohtaja Jari Piirainen.
Suomen Hiihtoliiton johtokunta pohti noin kahden viikon ajan edustajaansa Suomen Olympiakomitean hallitukseen ja kantaansa komitean puheenjohtajaehdokkaisiin. Kahden virallisen kokouksen keskenään ristiriitaisin päätöksin johtokunnan enemmistö osoitti, molemmat varapuheenjohtajat mukaan lukien, ettei toiminnallani liiton puheenjohtajana ole johtokunnan luottamusta.
Olen yhdessä lähipiirini kanssa päättänyt, etten ole käytettävissä, kun liittovaltuusto valitsee Leppävirralla 13.11.2004 Suomen Hiihtoliitolle puheenjohtajan seuraavalle kaksivuotiskaudelle."

Hämeenlinnassa 25.10.2004
Seppo Rehunen
Suomen Hiihtoliiton puheenjohtaja