Uutisen päiväys

23.1.2010← Takaisin

Schlierenzauer, Ammann, Morgestern jälleen kärkikolmikko Zakopanessa

    Gregor Schlierenzauer oli jälleen ykkönen Zakopanen toisessa iltakilpailussa lauantaina 23. tammikuuta. HS 134-mäessä hypätyn kilpailun palkintopallille kipusi ”Schlierin” ohella samat miehet kuin perjantaina, Simon Amman(SUI) toisena ja Thomas Morgestern(AUT) kolmantena

    Schlierenzauer hyppäsi kilpailussa 140 ja 134,5 metriset hypyt. Päivän pisimmän hypyn ja samalla uuden Zakopanen mäkiennätyksen kirjasi nimiinsä Simon Ammann 140,5 metrin liidollaan kilpailun ensimmäisellä kierroksella.

    Suomen joukkueen paras oli Janne Ahonen, joka sijoittui kilpailussa yhdeksänneksi 127,5 ja 122,5 metrisillä hypyillään. Matti Hautamäen hyppy on myös löytymässä oikeaan aikaan kautta, Hautamäki sijoittui kilpailun 11:nneksi 121 ja 122,5 metriä kantaneilla hypyillään.
    Päävalmentaja Janne Väätäinen oli tyytyväinen Hautamäen ja Keiturin(17. kilpailussa) tekemisen tason paranemiseen.
    - Rutiini ja sellainen normaali tekeminen on löytynyt Matilla ja Kallella, mikä oli ihan kateissa vielä muutama viikko sitten, ja siihen voi kyllä olla tyytyväinen. Tässä tasossa kun pysyy, niin jossain kohtaa on taas mahdollista ottaa askel ylöspäin, toteaa Väätäinen luottavaisena.

    Janne Ahonen ja Harri Olli ovat molemmat tehneet onnistuneet harjoitusjaksot, mutta kilpailusuorituksissa ei tuo vielä näkynyt odotusten mukaan.
    - Jannella oli vähän sellaista väkisin tekemistä hypyissä ja Harrilla hyppy täällä sekaisin. Harrilla asiat ovat periaatteessa paremmin kuin koskaan ja on vähän nyt ymmällään, miksi hypyt menivät noin. Tiedetään, että Harri ja Janne tekivät erittäin korkea tasoisia suorituksia kotona Lahdessa, mutta se vaan hyväksyttävä, että ottaa oman aikansa ennen kuin ne siirtyvät tänne.

    Väätäinen ei ole huolissaan Olympialaisten lähestymisestä.
    - Aikaa ei ole liikaa ajatellen isoja kisoja, mutta kuitenkin riittävästi. Tullaan lähtemään sinne hyvillä mielin koko joukkue, sanoi Väätäinen.
    Tuloskooste
    FIS mäkihypyn maailmancup 2009-10
    23.1.2010 Zakopane POL, HS 134
    1. Gregor Schlierenzauer AUT 295.6
    2. Simon Ammann SUI 288.1
    3. Thomas Morgestern AUT 276.2
    9. Janne Ahonen 247.0
    11. Matti Hautamäki 234.8
    17. Kalle Keituri 226.1
    34. Janne Happonen 101.7
    38. Harri Olli 97.1
    50. Ville Larinto 70.6
    Tulokset ja kalenteritiedot www.fis-ski.com