Uutisen päiväys

11.1.2013← Takaisin

Salomon kengittää hiihtäjät, tähtäimessä Sotshi

Suomen Maastohiihto ry ja Salomon Footwear ovat solmineet kenkä- ja markkinointisopimuksen. Kaksivuotinen sopimus kantaa yli Sotshin olympialaisten.

Kaksivuotinen kenkäsopimus kattaa A- ja B-maajoukkueiden lisäksi myös nuorten ja U23 -joukkueet. Sopimuksen lisäarvona maastohiihtomaajoukkueen näkyvyys kasvaa, kun joukkuetta käytetään Salomonin markkinointimateriaalissa, Maastohiihto ry:n toimitusjohtaja Mika Kulmala kertoo.
– Samalla voimme tarjota muille yhteistyökumppaneillemme hieman lisää kansainvälistä ja kotimaista näkyvyyttä, Kulmala kertoo.

Vesa Mikkonen Amer Sportsin Salomon Footwearista katsoo, että nyt allekirjoitettu sopimus on luontevaa jatkoa yrityksen onnistuneelle yhteistyölle hiihtäjä Matti Heikkisen kanssa.
– Matti on ollut aktiivisesti mukana kehittämässä tuotteita ja hänellä on ollut merkittävä rooli myös urheilutekstiilien kehittelyssä, Mikkonen kertoo.
Jatkossa tuotekehittelyssä kuunnellaan myös muiden maajoukkuehiihtäjien näkemyksiä Salomonin jalkineista.
– Ranskassa, Salomonin päämajassa, oltiin otettuja yhteistyöstämme yhden maailman suurimman hiihtomaajoukkueen kanssa, Mikkonen jatkaa.