Uutisen päiväys

2.1.2011← Takaisin

Saarinen kuudes Oberstdorfin sprintissä

Aino-Kaisa Saarisen kuudes tila naisten perinteisen tyylin sprintin finaalissa oli suomalaisten paras sijoitus Tour de Skin kolmantena kisapäivänä. Muita suomalaisia ei nähty ensimmäisen kierroksen jälkeen mukana.

Katso kisat YLE Areenasta (2.2. asti)

Naisten voittoon hiihti ylivoimaisesti koko päivän esiintynyt Slovenian Petra Majdic. Majdic löi finaalissakin kiertueen johdossa jatkavan Puolan Justyna Kowalchukin 4,3 sekunnilla. Norjan Astrid Jacobsen sijoittui kolmanneksi, Slovakian Alena Prohazkova neljänneksi ja Venäjän Julia Ivanova viidenneksi.

Saarinen nousi samalla Tourin kokonaistilanteessa kolmanneksi. Kowalczyk johtaa 45,5 sekunnilla ennen toiseksi noussutta Majdicia ja reilulla minuutilla Saarista.

 

- Hyvät fiilikset kisasta. Hiihto oli teknisesti surkeata, meni juoksemiseksi. Pitää saada vielä lisää kisoja alle, jotta saa oman tason pidettyä paremmin. Hyvä kuitenkin, että sain tänään hiihdettyä kaikki erät. Teknisesti paras hiihto oli välierä. Eilisestä palauduin hyvin. Ei ole itsestä vielä joutunut ottamaan niin paljon irti, että palautumisen kanssa olisi ongelmia. Huomiseen lähden hyvillä fiiliksillä, alkuun koitan pysyä porukan mukana ja lopussa sitten hakea eroja, kertoi Aino-Kaisa Saarinen kisan jälkeen.

Lähteenmäki on yhteistilanteessa kuudentena 1.14,6 Kowalczykin perässä. Roponen putosi kolmanneksitoista (-1.58,7), Sarasoja on 21. (-2.44,9), Kyllönen 22. (-2.49,1) ja Niskanen 24. (-2.55,4).

Miesten voittajaksi hiihti Ruotsin karsinnankin voittanut Emil Jönsson ennen Kanadan Devon Kershawia ja Sveitsin Dario Colognaa. Neljäs oli Norjan Simon Östensen, viides Venäjän Alexei Petukhov ja kuudes saman maan Alexander Legkov. Legkov sai finaalipaikan maamies Nikolai Morilovin luovuttua siitä loukkaantumisen takia.

Cologna jatkaa kiertueen kärjessä 1,5 sekunnin erolla Kershawiin. Legkov on kolmantena 20,8 sekuntia sveitsiläisestä jääneenä.

Miesten puolella Matti Heikkinen on kolmen kilpailupäivän jälkeen kahdeksantena 1.00.2 Colognasta jääneenä. Jauhojärvi on kymmenentenä (-1.05,8) ja Nousiainen sijaluvulla 16. (-1.24,3).

Ensimmäinen kierros suomalaisten kohtalona

Ensimmäinen kierros jäi kolmelle suomalaisnaiselle myös viimeiseksi. Kerttu Niskanen ja Riikka Sarasoja olivat vailla mahdollisuuksia, mutta Krista Lähteenmäki oli ensimmäinen putoaja.

Lauantain kisan kakkonen Lähteenmäki jäi välieräpaikasta vain kahden sekunnin kymmenyksen päähän. Hänen kohtalokseen muodostui joutuminen samaan erään hurjaa vauhtia pitäneen Majdicin kanssa. Myös kolmen vuoden takainen Sapporon MM-finalisti Madoka Natsumi ehti suomalaisen edelle.

Miesten ensimmäisellä kierroksella Sami Jauhojärvi jäi eränsä viidenneksi kahden pohjoisamerikkalaisen (Devon Kershawn, Andrew Newell) ja kahden venäläisen (Dmitri Japarov, Ilia Chernousov) jälkeen. Matti Heikkinen puolestaan sijoittui eränsä kolmanneksi pudoten välieristä Dario Colognalle ja Alexander Legkoville.


Kaksi suomalaista jäi karsintaan

Karsinnassa parhaat suomalaiset olivat naisissa toiseksi hiihtänyt Aino-Kaisa Saarinen ja miehissä 13. lykkinyt Matti Heikkinen.

Karsintaan suomalaisista jäivät naisissa Riitta-Liisa Roponen ja miehissä Ville Nousiainen. Roponen jäi karsinnan voittaneesta Petra Majdicista yli 14 sekuntia ollen 39. jääden 4,6 sekuntia erähiihdoista.

Nousiainen puolestaan oli 44. yli yhdeksän sekuntia karsinnan voittaneesta Ruotsin Emil Jönssonista.

Maanantaina hiihdetään Oberstdrofissa Tourin neljännet osakilpailut. Miesten yhdistelmäkilpailu on 10+10 kilometriä ja naisten 5+5 kilometriä.

Maastohiihdon tiedotus - tiedotus@maastohiihto.fi