Uutisen päiväys

29.1.2021← Takaisin

Saari oppii ja nauttii kovista kilpailuista Suomen Cupissa

Omanlaisensa urheilijan polun on kulkenut nyt suurta mielenkiintoa nauttiva Tampereen Pyrinnön Amanda Saari, joka on taustaltaan aivan poikkeuksellisen monipuolinen kilpaurheilija. Äsken 21 täyttänyt Saari on ollut pikaluistelun nuorten Suomen mestari ja Euroopan kymmenen parhaan joukossa ikäluokassaan. SM-mitaleita on lisäksi varsinkin uinnista, jossa hän on kuulunut nuorten maajoukkueeseen, mutta myös yleisurheilun heittolajeista. Ja nykyään myös hiihdosta.

Kontiolahdella viime talvena Amanda onnistui hiihtämään vapaan sprintissä pronssille 20-vuotiaissa. Puolitoista vuotta aikaisemmin hän vasta oli ryhtynyt kilpahiihtäjäksi. Pälkäneellä ja Kangasalla kasvanut pyrintöläinen kertoo hauskasti miten kevään 2018 Ylläs-Levi-hiihdossa taisi jo tapahtua hänessä jotain. 

– Sen vuoden syksyllä lenkillä Kaupissa ilmoitin yhtäkkiä isälle, että haluan aloittaa kilpahiihdon. Loppuvuodesta olin jo mukana kolmella Pyrinnön hiihtoleirillä. Palo uintiin joka pysyi pisimpään mukana oli loppunut mm. klooriallergian vuoksi ja lähes vuosi ilman urheilutavoitteita alkoi vaikuttaa. 

– Pyrintö tuntui hyvin luontevalta ratkaisulta koska olin niin pitkään ollut mukana seuran yleisurheilussa. Siinä aloitin jo 5-6-vuotiaana, ja moniotteluista tuli ajan myötä yksi minun jutuistani, kertoo hiihtouransa takia äsken Vuokattiin muuttanut Saari.

Tarkoitus oli heti alusta, että pian ruvetaan myös pärjäämään. Koska hän osasi jo hiihtää teknisesti oikeanlaisesti ja oli fysiikaltaan erittäin hyvä. Hän oli tottunut olemaan hyvällä tasolla kaikissa lajeissaan ja siksi menestys jo Kontiolahdella ei niinkään yllättänyt häntä vaan tuntui pikemminkin vapauttavalta. 

– Näin sen kuuluu mennä, oli kyllä minun tunteeni siellä, hän täsmentää. Sama pätee myös tämän kauden 11. sijaan Suomen Cupin sprintissä Taivalkoskella, joka selvensi hänelle että kaikki on mahdollista. Amanda Saaren valmentajana toimii Ville Niemelä. 

Suomen Cupilla, jota Saari yleensä tiiviisti seurasi televisiosta kaikki teini-ikänsä talvet, on nyt hänelle todella suuri merkitys. Saaren mielestä on hyvin tärkeää, että urheilija hänen asemassaan saa ottaa oppia maajoukkuehiihtäjiltä ja muilta seuraamalla heidän toimintaa. Puhumattakaan siitä, että saa itse cupissa kovia kilpailuja.

Viime kesästä tuli jossain määrin erikoinen. Jalkaongelmien takia Saari ei juossut vaan juoksulenkit korvattiin joitakin kuukausia muulla, pääosin runsaalla uimisella. Kilpauimarin uintiosaamisella luontevaa, mutta ennen kaikkea täysipainoisen toimivaa. 

Kaikki epävarmuus ja kilpailujen vähyys tänä talvena koettelee tietenkin. Juuri nyt hän toivoo kaikkein eniten, että nuorten MM-katsastuksia voidaan pitää ja että hän lunastaisi niissä paikan MM-joukkueessa. Saari kokee olevansa hyvin valmistautunut kaikesta huolimatta, ei vähiten kiitos kaikkien Vuokatissa pidettyjen harjoituskilpailuiden. 

NMM-kisoissa sprintti käydään perinteisellä, joka ainakin vielä tuntuu hänestä omimmalta. Olkoonkin että lapsuuden niin monet hiihtolenkit yleensä mentiin vapaalla. Vanhempien suurta mielenkiintoa urheiluun ja kodin vahvasti tukevaa ilmapiiriä hän pitää mittaamattomana rikkautenaan.