Uutisen päiväys

7.1.2012← Takaisin

Rönning ja Kowalczyk päivän voittajat Tourilla – Saarinen neljäs

Tour de Skin toiseksi viimeisenä etappina olivat perinteisen hiihtotavan yhteislähtökisat, miehillä matkana 22 km ja naisilla 10 km. Miesten kilpailun voittoon hiihti Norjan Eldar Rönning, kakkoseksi Kanadan Alex Harvey ja kolmenneksi Tourin johdossa jatkava Sveitsin Dario Cologna. Naisten kisan voittoon hiihti Tourin kokonaiskilpailun johtoon siirtynyt Puolan Justyna Kowalczyk. Norjan Marit Björgen tänään kakkoseksi ja kolmanneksi Ruotsin Charlotte Kalla. Aino-Kaisa Saarinen oli päivän parhaana suomalaisena kilpailussa hienosti neljäs. Tour de Ski huipentuu huomenna sunnuntaina viimeisiin etappeihin, jolloin luvassa 9 km takaa-ajot vapaalla hiihtotavalla.

Tourin toiseksi viimeiset etapit hiihdettiin aurinkoisessa säässä vuoden 2013 MM-kisojen näyttämöllä Val di Fiemmessä, miesten kiertäessä 5 kertaa n. 4,5 km ladun. Naiset puolestaan kiersivät erittäin vaativan ladun kaksi kertaa. Miehillä 5 kirimaalia ja naisilla 2 kpl, joilta haettiin hyvityssekunteja viimeiselle etapille. Lisähaasteen urheilijoille aiheutti auringon lämmittämä keli, joten suksien valinta näytteli myös tärkeää osaa päivän kilpailuissa.

Kirimaalit Northugin tahtiin

Miesten kilpailussa lähdettiin heti ensimmäiseltä kierrokselta asti pitämään vauhtia, alkuvaiheessa vauhdinpidosta vastasivat Tsekin Lukas Bauer, Ruotsin Emil Jönsson ja Venäjän Aleksander Legkov. Ensimmäisen kirimaalin ykkösenä Norjan Petter Northug, kakkonen Touria johtava Dario Cologna ja kolmas Venäjän Maxim Vilegzanin. Kärkijoukossa tällä hetkellä kolmisenkymmentä hiihtäjää. Vauhdinpito kärkijoukossa jatkui, 10,8 km kohdalla olleen toisen kirimaalin vei nimiinsä Italian Di Centa, Cologna kakkonen ja Northug kolmas. Kärkijoukko alkoi entisestään harvenemaan ennen 13,8 km väliaikapistettä Tsekin Bauerin ja Venäjän Turychevin siirryttyä kärkeen huolehtimaan vauhdinpidosta. Väliaikapisteellä 23 miestä vielä 10 sekunnin sisällä. Kolmannen kirimaalin 15,3 km kohdalla vei nimiinsä Northug, Bauer kakkonen ja Kanadan Kershaw kolmas. Kilpailun ratkaisuja alettiin petaamaan viimeisellä kierroksella, jonne lähdettäessä kärkijoukkoa vetivät Italian Pasini ja Norjan Rönning, kärkijoukossa 10 sekunnin sisällä 21 miestä. Viimeisen kirimaalin 19,8 km kohdalla nimiinsä vei jälleen Northug, kakkosena Cologna ja kolmas Ruotsin Hellner. Kirimaalissa enää 16 miestä 10 sekunnin sisällä. Tässä kohtaa Tourilla kolmantena ollut Venäjän Legkov jäänyt jo yli minuutin ja 30 sekuntia kärjestä.

Kisan loppuratkaisut nähtiin odotetusti vasta loppusuoralla, jossa ratkottiin lopullisesti päivän sijoitukset kärkiryhmässä hiihtäneiden 15 urheilijan välillä. Viimeisessä nousussa ennen loppusuoraa pienen eron muihin tehnyt Norjan Eldar Rönning maaliin ensimmäisenä, Kanadan Alex Harvey kakkosena ja Cologna kolmas. Kiritykki Northug jätettiin maalissa neljänneksi.

Suomalaisittain päivä oli tahmea, 9 km väliaikapisteella parhaana suomalaisena Ari Luusua oli jäänyt kärjestä 33,5 sekuntia. 18 km kohdalla parhaana suomalaisena väliaikapisteellä olivat sijoilla 31-33 Ville Nousiainen, Sami Jauhojärvi ja Ari Luusua, yli minuutin ja 30 sekuntia kärjestä jääneenä. Parhaana suomalaisena maalissa Sami Juhojärvi, tullen 25:ntena maaliin 1.59,2 Rönningistä jääneenä. Ville Nousiainen oli maalissa 30:s, Lari Lehtonen 36:s, Ari Luusua 37: s ja ja Matti Heikkinen 51:s, jo 4.13,3 voittajalle jääneenä.

Sami Jauhojärvi kommentoi kisan jälkeen lehdistöhaastattelussa lyhyesti päivän kilpailua: ”Ei päästy tasan mihinkään, tässä on tämän hetken taso.”

Cologna johdossa ennen viimeistä etappia

Dario Cologna jatkaa Tourin johdossa, vaikka Northug ottikin päivän isoimmat hyvityssekunnit, Cologna etumatka toisena olevaan Petter Northugiin on jo 1.22,0. Kun Tour de Skissä on jäljellä enää viimeinen etappi, on sveitsiläinen tiukasti kiinni Tourin voitossa. Tour huipentuu 8.1. sunnuntaina 9 kilometrin vapaan hiihtotavan takaa-ajokilpailuun ja Alpe Cermisin legendaariseen nousuun.

Suomalaiset tavoittelevat lähinnä sijoituksia 20-25, Sami Jauhojärven ollessa kokonaistilanteessa parhaana suomalaisena 26:ntena jo 9.48,8 kärkeä perässä. Ville Nousiainen 27:s, vajaat 5 sekuntia Jauhojärven perässä. Matti Heikkinen tippui kahdeksannen etapin jälkeen Tourilla sijalle 30 ja lähtee viimeiselle etapille 15 sekuntia Jauhojärven perään.

 

Kowalczykin päivän voittaja – Saarinen hienosti neljänneksi

Naisten 10 km perinteisen kilpailuun starttasi vain kuusi suomalaista, Riikka Sarasoja-Liljan jouduttua jättämään kilpailun kuumeilun vuoksi väliin. Kisassa lähdettiin pitämään heti alusta asti vauhtia, vauhdinpidosta huolehtivat lähinnä Puolan Justyna Kowalczyk ja Norjan Marit Björgen. Miesten kisan tavoin naisilla myös kirimaaleja, kaksi kappaletta, joista ensimmäisestä isoimmat hyvityssekunnit otti Kowalczyk, Björgen toisena, Krista Lähteenmäki kolmantena ja Aino-Kaisa Saarinen neljäntenä. Ensimmäisen 4,5 km kierroksen jälkeen Kowalczykin johtamassa kärkijoukossa 9 naista, Lähteenmäki ja Saarinen tässä vaiheessa vielä joukon mukana.

Toiselle kierrokselle lähdettäessä Kowalczyk ja Björgen kiristivät vauhtia ja ainoana kärkijoukosta heidän mukanaan pysyi Ruotsin Charlotte Kalla. Suomalaisista seuraavassa joukossa Saarinen. Lähteenmäki joutunut antamaan hiukan periksi yrittäen saada Saarisen vetämään joukkoa Norjan Therese Johaugin ja Japanin Ishidan kanssa kiinni. Toisen kirimaalin voittoon Kowalczyk, Björgen kakkoseksi. Kolmanneksi Kalla, ollen kärkikaksikkoa tässä vaiheessa lähes 13 sekuntia perässä. Saarinen neljäntenä jo Kallan kannoilla. Lähteenmäki oli tässä vaiheessa joutunut taipumaan ja kirimaalin kohdalla jo kymmenkunta sekuntia Saarista perässä. Kowalczyk jatkoi vauhdikasta menoaan kirimaalin jälkeen ja onnistuen hetkeksi jo karistamaan Björgenin kannoiltaan. Björgen otti Kowalczykin kiinni kilometriä ennen tuloa stadionille. Kowalczyk puristi kuitenkin uudestaan karkuun ja tuli maalisuoralle 50 metriä ennen Björgeniä pitäen Björgenin takanaan myös maaliin asti. Näin Kowalczykille neljäs osakilpailuvoitto Tourilla, Björgen kakkoseksi. Aino-Kaisa Saarinen puolestaan kävi Charlotte Kallan kanssa kovan kamppailun kolmostilasta ruotsalaisen vetäessä pidemmän korren. Päivä jälleen kerran naishiihtäjiltä kokonaisuutena komea, viisi naista 20 parhaan joukossa: Saarinen hienosti neljänneksi, Lähteenmäki 9:s, Anne Kyllönen 13:s, Kerttu Niskanen 16:s, Riitta-Liisa Roponen 18:s ja Laura Ahervo 23:s.

-Suunta on parempi ja voimia tuntuu riittävän, Saarinen tuumasi kisan jälkeen onnistuttuaan "rautatieladuksi" kuvaamallaan kovalla ja hyväkuntoisella ladulla.

Kowalczyk vuorostaan Tourin johtoon

Kokonaiskilpailun voitosta kamppailu jatkuu tiukkana, viimeiselle etapille ensimmäisenä matkaan lähteen Justyna Kowalczyk ja Marit Björgen kakkosena. Kärkikaksikon eron ollessa vain 11,5 sekuntia, tulee Tourin voitosta kova taistelu kärkikaksikon välillä. Tourilla kolmantena olevaan Norjan Therese Johaugiin eroa on jo 4.49,1. Johaugin takana taistelu sijoista 4-10 jatkuu tiukkana, Krista Lähteenmäki joutui taipumaan yhden sijoituksen Tourin kokonaiskilpailussa ja jatkaa Tourilla viidentenä, reilun minuutin ja 10 sekuntia Johaugille jääneenä ja vajaat 12 sekuntia neljäntenä olevaa Ruotsin Charlotte Kallaa perässä. Aino-Kaisa Saarinen on Lähteenmäestä reilun minuutin ja 10 sekunnin päässä 9:ntena. Riikka Sarasoja-Liljan jouduttua keskeyttämään Tourin jatkaa 5 suomalaista 20 parhaan joukossa. Lähteenmäen ja Saarisen lisäksi Riitta-Liisa Roponen (12.), Anne Kyllönen (15.) ja Kerttu Niskanen (16.). Laura Ahervon sijoitus Tourilla tällä hetkellä 22:s.

Tour de Ski, tulokset, Val di Fiemme 07.01.2012:

Miehet, 22 km (p), yhteislähtö:

1. Eldar Rönning NOR 1.00.00,2
2. Alex Harvey CAN + 1,1
3. Dario Cologna SUI + 1,3
4. Petter Northug NOR + 1,5
5. Sergei Turishev RUS + 2,3
6. Devon Kershaw CAN + 3,2
7. Niklas Dyrhaug NOR + 5,1
8. Tobias Angerer GER + 5,8
9. Dmitri Japarov RUS + 5,9
10. Tim Tscharnke GER + 6,4
------------------------------------------
25. Sami Jauhojärvi + 1.59,2
30. Ville Nousia
inen + 2.06,7
36. Lari Lehtonen + 2.25,4
37. Ari Luusua + 2.28,2
51. Matti Heikkinen + 4.13,3

Naiset, 10 km (p), yhteislähtö:

1. Justyna Kowalczyk POL 25.49,8
2. Marit Björgen NOR + 7,5
3. Charlotte Kalla SWE + 31,0
4. Aino-Kaisa Saarinen + 33,6
5. Julia Ivanova RUS + 42,3
6. Katrin Zeller GER + 46,5
7. Masako Ishida JPN + 47,1
8. Polina Medvedeva RUS + 48,0
9. Krista Lähteenmäki + 49,2
10. Marthe Kristoffersen NOR + 49,9
-----------------------------------------------
13. Anne Kyllönen + 1.00,1
16. Kerttu Niskanen + 1.12,5
18. Riitta-Liisa Roponen + 1.22,1
23. Laura Ahervo + 1.38,1

Kokonaistilanteet Tour de Ski, 8/9 osakilpailun jälkeen:

Naiset:

1. Justyna Kowalczyk POL 2.17.36,0
2. Marit Björgen NOR + 11,5
3. Therese Johaug NOR + 4.49,1
4. Charlotte Kalla SWE + 6.02,8
5. Krista Lähteenmäki + 6.14,4
6. Marthe Kristoffersen NOR + 6.35,6
7. Katrin Zeller GER + 6.41,4
8. Kikkan Randall USA + 6.42,2
9. Aino-Kaisa Saarinen + 7.14,1
10. Astrid Jacobsen NOR + 7.29,2
---------------------
------------------------
12. Riitta-Liisa Roponen + 8.34,3
15. Anne Kyllönen + 9.19,8
16. Kerttu Niskanen + 9.22,6
22. Laura Ahervo + 10.24,8

Miehet:

1. Dario Cologna SUI 4.01.33,1
2. Petter Northug NOR + 1,22,0
3. Marcus Hellner SWE + 2.06,5
4. Devon Kershaw CAN + 2.06,7
5. Lukas Bauer CZE + 3.35,3
6. Alex Harvey CAN + 3.36,6
7. Maksim Vylegzhanin
RUS + 4,02,0
8. Aleksander Legkov RUS + 4.05,0
9. Sergei Turishev RUS + 4.10,8
10. Jens Filbrich GER + 4.19,1
------------------------------------------
26. Sami Jauhojärvi + 9.46,8
27. Ville Nous
iainen + 9.51,6
30. Matti Heikkinen + 10.02,2
43. Ari Luusua + 12.53,2
53. Lari Lehtonen + 13.36,8

Lisätietoja:

Suomen Maastohiihto ry
Magnar Dalen
maastohiihdon A-maajoukkueen päävalmentaja
puh: +358 45 113 3006

Maastohiihdon tiedotus – tiedotus@maastohiihto.fi

Tour de Skitä voi seurata kotikatsomoista jokaisena kisapäivänä, radiosta YLE puheelta ja televisiosta MTV3 MAX - kanavalta.