Uutisen päiväys

18.5.2016← Takaisin

Puijolla ei kilpailla maailmancupia ensi talvena - "Järkytys ja iso pettymys"

Useita kansallisia ja kansainvälisiä kilpailuja vuosina 2013-2016 järjestänyt Puijon Hiihtoseura ei järjestä ensi talvena mäkihypyn ja yhdistetyn maailmancupin kisoja.

Viime kaudella mäkihypyn ja yhdistetyn maailmancupia kisattiin Kuopiossa helmikuun puolen välin jälkeen. PHS haki yhdessä Suomen Hiihtoliiton kanssa keväälle 2017 vastaavia tapahtumia, jotka eivät kuitenkaan toteudu. Kuopion kaupunginhallitus päätti maanantaisessa kokouksessaan, ettei Kuopion kaupunki hae PHS:n kanssa yhdistetyn maailmancupin kisoja ensi kaudelle.

Mäkihypyn osalta FIS:n huhtikuisen kalenterikokouksen tulema oli se, että mäkihyppyyn tulee välivuosi. Yhdistetyn kisoille puolestaan tarjottiin järjestysajaksi tammikuun alkua, vaihtoehtoinen viikonloppu oli helmikuun 18.-19. päivät. Lisäksi Kuopiolle myönnettiin elokuun kolmannelle viikolle FIS- ja Continental Cup -mäkikisat.

Puijon Hiihtoseuran hakemuksen mukaan kesällä järjestettävät kilpailut tukevat Kuopion pysymistä maailmancup-kartalla, jonka lisäksi ne vahvasti tukevat Kuopion asemaa mäkikeskuksena.

Yhdistetyn maailmancup‐tapahtuman saaminen Kuopioon olisi tuonut TV-­näkyvyyttä mäki-­ ja hiihto­‐osuuksien televisiointien sekä jälkilähetysten ansiosta.

Kaupunginhallituksen päätös on PHS:ssa otettu vastaan ristiriitaisin tuntein. Seuran puheenjohtaja Raimo Tamminen on pettynyt.

”Onhan tämä melkoinen järkytys ja iso pettymys. Olemme pyrkineet tuomaan hakemuksissamme sekä neuvotteluissa ja palavereissä kaupungin eri toimijoiden kanssa esille maailmancup-tapahtuman kokonaismerkityksen, ei pelkästään seuralle, vaan koko talousalueelle", Tamminen kertoo, ja jatkaa:

"Ilmeisesti viestinnässä olemme epäonnistuneet päätöksen ollessa kielteinen maailmancupin osalta. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että järjestävän seuran pitäisi löytää jostain kaupungilta haettua tapahtuma-­avustusta vastaava summa muualta, jotta tapahtuma voitaisiin järjestää."

Puijon Kisojen tapahtumajohtaja Jarkko Ruhasen mukaan maailmancupin poisjäämisen myötä Kuopion saama medianäkyvyys ottaa takapakkia.

”Päällimmäisenä tunteena suunnaton pettymys. Kuopion vahvuutena tapahtumakaupunkina on ollut erinomaisen rikas tapahtumatarjonta. Puijon Kisat ovat tuoneet tapahtumakokonaisuuteen maailmancupin myötä valtavan TV- ja medianäkyvyyden alueelle."

Puheenjohtaja Tamminen on tulevaisuutta silmällä pitäen varovaisen optimisminen.

"Kokonaisuus on tällä hetkellä hämärän peitossa. Meidän täytyy nyt seuran johtokunnan kanssa tehdä yhteenvetoa ja tilannekatsaus."

"Odotamme myös Kuopion kaupungin viranhaltiojoilta päätöksen mukaista toimintaa ja kutsua neuvotteluihin, jotta näemme ja kuulemme, mikä on Kuopion kaupungin ajatus tässä kohtaa seuran tulevasta mahdollisesta roolista Kuopion tapahtumatarjonnan kehittämisessä ja toteuttamisessa", Tamminen päättää.

Kuva viime kevättalven Puijon Kisoista. KUVA: Victor Carrasco Navarro.