Uutisen päiväys

29.11.2010← Takaisin

Puijo valmiina mäkihypyn maailmancupiin

    Mäkihypyn maailmancupin valmistelut Kuopiossa ovat sujuneet hienosti. Puijolla hypätään maailmancupin osakilpailu keskiviikkona 1. joulukuuta.

    Puijon Hiihtoseuran tiedote


    Kuopio ja Puijo odottavat innokkaasti mäkihypyn maailmancupin sirkuksen rantautumista tiistaiksi ja keskiviikoksi HS127 -mäkeen.

    "Olosuhteet ovat erinomaiset", kehuu Suomen päävalmentaka Pekka Niemelä entistä kotimäkeään. "Mäen kunnostajat ovat tehneet erinomaista työtä, ja sääennusteiden mukaan olosuhteetkin ovat tiistain karsinnassa ja keskiviikon kilpailussa kunnossa."
     
    Niemelä tuli Kuusamossa hypätyn kahden kilpailun perusteella luottavaisin mielin Kuopioon. Joukkue kävi maanantaina viimeistelyharjoituksessa Puijolla, ja kaikki on valmentajan mukaan kunnossa.
     
    "Rukan kisojen perusteella Matti Hautamäki ja Ville Larinto taistelevat sijoituksesta kymmenen joukkoon. Hyvän päivän tulleen suomalaiset voivat haaveilla paikasta palkintokorokkeella", arvioi Niemelä.
     
    "Hautamäki on ollut koko harjoituskauden pirteässä vedossa ja tehnyt tunnollisesti töitä niin, että testitulokset ovat paukkuneet rikki vanhoillakin päivillä. Matin viides sija tuli hypyillä, jotka eivät olleet aivan parhaita mahdollisia, joten uskallan odottaa paikkaa kolmen joukkoon kauden jossain vaiheessa. Myös Larinnon kunto on mainio."
     
    Suomella on maailmancupin ensimmäisellä lumijaksolla ennen vuodenvaihteen mäkiviikkoa vain neljä paikkaa maailmancupissa, mutta tilanne näyttää valoisammalta jo Rukan jälkeen. Larinto tuonee Suomelle yhden paikan lisää jo mäkiviikolle näilläkin näytöillä.
     
    "Hautamäki ja Larinto ovat valmiita jatkamaan maailmancupin kiertuetta Kuopion jälkeen Lillehammeriin, mutta kaksi muuta paikkaa on avoinna. Janne Ahonen on pieni arvoitus. Anssi Koivuranta on fyysisesti valmis maailmancupin hyppääjä, mutta Rukan kotimäessä taisi olla pienoista jännitystä. Koivuranta voi saada hyppynsä kohdalleen jo Kuopiossa", miettii Niemelä.
     
    Puijon Juha-Matti Ruuskanen oli Hautamäen ja Larinnon jälkeen Kuusamossa cupin pisteillä, joten hän oli selvä valinta A-maajoukkueeseen Kuopioon. Niemelä odottaa, että Puijolla taistellaan tosissaan cupin paikoista seuraavalle kierrokselle ja annetaan näyttöjä mäkiviikkoakin ajatellen. "Ruuskanen on selvinnyt loukkaantumisten kierteestään ja on valmis myös jatkamaan kiertueella."
     
    Pekka Niemelän haaveena on nostaa Suomi takaisin maailman kärkeen, mutta hän ei pidä kiirettä. "Suomen tulokset ovat hiipuneet viitisen vuotta, eikä ole realistista odottaa hurjassa kilpailussa nopeaa paluuta aivan huipulle. Meidän on työskenneltävä askel askeleelta eteenpäin ja ymmärrettävä, että sijoitukset kymmenen joukkoon ovat hyviä, todella hyviä tuloksia. Kun taso vakiintuu kympin sakkiin, osuu meille täysosumiakin", laskee Niemelä, jonka mielestä maajoukkue on jo kääntänyt suuntansa nousuun.
     
    "Saimme rakennettua hyvin taustan joukkueellemme, ja talouskin on paremmassa mallissa kuin aikoihin. Voimme keskittyä kovaan työntekoon, ja saavuttaa siten taas voittojakin. Itävalta menee tasoltaan edellä, mutta Norjan, Japanin ja Saksankin lyöminen edellyttää meiltä onnistumia."
     
     
    Harri Olli sai kilpailukieltonsa FIS:ltä
     
    Päävalmentaja Niemelä oikoo myös Harri Ollin tilanteesta syntynyttä kohua. Niemelä korostaa, ettei Olli ole saanut Suomen joukkueelta tai sen taustayhteisöltä Finnjumpingiltä kilpailukieltoa tai rangaistuksia Rukan toiminnastaan.
     
    "Rukan tuomarineuvosto antoi Ollille yhden kilpailun osanottokiellon, joka koskee Puijoa. Maajoukkueesta häntä ei pudotettu Rukan tapahtumien vuoksi, sillä hän on ollut maajoukkueen toiminnan ulkopuolella jo parisen kuukautta", sanoo Niemelä.
     
    "Olli ei menestynyt Rukalla eikä Ensilumenkisoissakaan niin hyvin, että hän kuuluisi neljän maailmancupin kiertävän urheilijan joukkoon, mutta missään nimessä häntä ei ole hyllytetty cupin ulkopuolelle. Jos Harri aikoo menestyä ja tulla cupin joukkueeseen, niin hänen täytyy antaa riittävät näytöt continentalcupissa, josta on mahdollisuus nousta maailmancupiin", korostaa Niemelä.

    Continentalcupissa hypätään ennen mäkiviikkoa Rovaniemellä, Norjan Vikersundissa ja lajille eksoottisessa Turkissa. Sieltä saa kolme parasta maata yhden maapaikan mäkiviikolta alkavan maailmancupin seuraavaan osioon. Niemelän mukaan Suomen tavoitteena on saada Larinnon tuomana yksi paikka ja toinen conticupista, jolloin Suomen kiintiö nousisi kuuteen urheilijaan vuodenvaihteeksi.