Uutisen päiväys

24.2.2014← Takaisin

Puheenjohtajan kirje hiihtoväelle

Hyvät hiihtovaikuttajat ja ystävät, Sotshin olympialaiset ovat juuri päättyneet. Suomen olympiajoukkueen kokonaissaldo oli viisi mitalia ja useita pistesijoja. Ja mikä pääasia, palasimme mieshiihdon ansiosta ikimuistettavasti kultakantaan ensimmäisen kerran sitten Salt Lake Cityn kisojen vuoden 2002.

Menestyksemme lumilajeissa oli odotettua parempi. Moni urheilija voi jatkaa kauttaan ylpeänä ja pystyssä päin. Pettymyksiltäkään ei toki vältytty. Se mikä minua henkilökohtaisesti miellytti, oli hyvä henki ja asenne, joka koko joukkueessa vallitsi. Urheilijat, huolto ja taustajoukot puhalsivat loistavasti yhteen hiileen. Ja tämä välittyi päätöksentekijöille ja medialle. Tästä on erinomaista jatkaa, sillä olemme saaneet aiemmin sisäisestä yhteistyöstä toisenlaistakin palautetta. 

Meillä on nyt poikkeuksellisen hyvät eväät jatkaa Hiihtoliiton strategiatyötä, jonka tavoitteena on rakenteiden, johtamisen, urheilun, maineen ja talouden kokonaisvaltainen parantaminen ja nostaminen uudelle tasolle. Arvokisavuosina ylimääräisten panostusten takia talous on aina entistä tiukemmalla. Kustannustehokkuus on muistettava kaikissa olosuhteissa ja uusia kaupallisia edellytyksiä on haarukoitava koko ajan aktiivisesti. Menestys avaa uusia ovia, mutta eurot ovat edelleen tiukassa. On pystyttävä ennen kaikkea rakentamaan uskottavia pitkän aikajänteen suunnitelmia, ja lunastettava lupaukset joka tasolla.
Myös menestyksen hetkellä on tärkeää pitää jalat maassa. Jatkaa työntekoa entistä uutterammin toinen toistamme ja lajejamme arvostaen. Nousuja ja laskuja on edessä tulevaisuudessakin. Muistaen esimerkiksi, että vajaa vuosi sitten kävimme monellakin tasolla pohjoismaisissa lajeissa Val di Fiemmessa kaikkien aikojen pohjalla.

Kausi jatkuu tulevana viikonloppuna Lahdessa. Sieltä mäkisirkus puolestaan jatkaa heti Kuopioon. Uskon, että saamme suomalaiset hiihdon ystävät hyvin liikkeelle ja haluankin toivottaa myös järjestäjille ja vapaaehtoisille etukäteen isot kiitokset merkittävästä valmistelutyöstä maailman-cupkisan järjestelyissä.
Sotshin tapahtumat ja tulokset analysoidaan perusteellisesti yhteistyössä Olympiakomitean kanssa. Näitä analyyseja hyödynnämme strategiatyömme viimeistelyssä. Uuden strategian jalkauttaminen alkaa heti kesätauon jälkeen ja siihen osallistetaan laaja joukko osaajiamme ja luottamushenkilöitämme.

Haluan esittää parhaat kiitokseni teille jokaiselle panoksestanne suomalaisen hiihtourheilun kehittämiseksi. Saimme siitä konkreettisia palkintoja kuluneiden kahden viikon aikana. Muistoja ja uskoa tulevaisuuteen.

Jukka-Pekka Vuori
Puheenjohtaja
Suomen Hiihtoliitto