Uutisen päiväys

23.10.2004← Takaisin

Poutiainen avasi kautensa hienosti

Itävallan Söldenissä 23.10.2004 laskettu suurpujottelu avasi naisten maailmancupin.

Aurinkoisessa Söldenissä käyty kilpailu laskettiin erinomaisissa lumiolosuhteissa ja kilpailijat Tanja Poutiaisen johdolla kiittelivät radan kuntoa.

Poutiainen starttaa uuteen kauteen luottavaisin mielin ja odottaa itseltään hyviä tuloksia.

- Näin kauden alla on todella hyvä fiilis. Kaikki on kohdallaan varusteiden ja henkilökohtaisen kunnon osalta ja laskun onnistuessa kaikki on mahdollista, Poutiainen sanoo.

Maailmancupin avauksessa jatkettiin siitä mihin viime kaudella jäätiin. Kärkisijat menivät tutuille nimille Ruotsin Anja Pärsonin ottaessa täyden pistepotin Söldenin rinteillä.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen Tanja Poutiainen oli hienosti kakkosena.

- Ensimmäisen kierroksen lasku oli hyvä ja olin siihen erittäin tyytyväinen. Lopun loivalla tapahtui kylläkin jotain ja meinasin horjahtaa nurin. Suksi vähän haukkasi ja huonommalla tuurilla olisin kyllä saattanut ajaa ulos, mutta onneksi selvisin, Poutiainen kertoo avauksestaan.

Toiselle kierrokselle Tanja paransi tasoaan ja laski puhtaan laskun. Tämä ei kuitenkaan riittänyt aivan voittoon asti, kun Ruotsin Pärson tuli takaa vielä kovempaa ja otti ykkössijan 32 sadasosan erolla Poutiaiseen.

Loistavasti kautensa aloittanut Poutiainen jätti kolmanneksi tulleen Espanjan Rienda Contrerasin taakseen jopa 1,25 sekunnin erolla.

Näin kausi on avattu suomalaisittain erittäin iloisissa ja positiivisissa merkeissä.

Söldenin lopputulokset:

1. Anja Pärson                             SWE              2.25,21
2. Tanja Poutiainen                      FIN              -0,32
3. M-J Rienda Contreras               SPA             -1,57
4. Kristina Koznick                        USA             -1,74
5. Martina Ertl                              GER             -1,78
6. Anna Ottosen                          SWE             -2,13
7. Michaela Dorfmeister                AUT             -2,26
8. Janica Kostelic                          CRO            -2,46
9. Nicole Hosp                              AUT             -2,56
10. Karen Putzer                          ITA              -2,69