Uutisen päiväys

9.5.2014← Takaisin

Pohjoismaisten lajien maailmancupavaus kehittyy Rukalla - Vetovastuun jakamisella haetaan parempaa tulosta

    Pohjoismaisten hiihtolajien maailmancupin avaus järjestetään Rukalla 13. kerran 28.-30.11.2014. Kilpailuohjelma vahvistetaan kesäkuun alussa Kansainvälisen Hiihtoliiton (FIS) kongressissa, mutta jo nyt tapahtuma on saanut uutta voimaa tiiviimmästä paikallisesta yhteistyöstä ja vastuualueiden uudelleenjärjestelyistä.

    Vastuu kilpailutapahtumien läpiviennistä on edelleen paikallisella seuralla Kuusamon Erä-Veikoilla (KEV), mutta jatkossa tapahtuman kehittäminen ja markkinointivastuu siirtyvät Ruka-Kuusamon Matkailuyhdistyksen vedettäväksi. Matkailuyhdistyksen rooli on kokoava; se hakee tukea markkinointiin ja oheispalvelutuotantoon sekä talouteen. Tapahtuma-konseptoinnista ja markkinointiviestinnästä vastaa viestintään ja sisällöntuotantoon erikoistunut mainostoimisto Source Creative Oy, joka on ollut tapahtumassa mukana alusta lähtien.

    ”FIS on antanut vihreää valoa maailmancupin kilpailujen jatkumiselle Rukalla. Seuran kannalta kokonaisuuden uudelleen organisointi on välttämätön. Sen avulla saamme leveämmät hartiat: lisäresursseja markkinointiin ja laajempaa kehittämisaspektia”, Nordic Openingin pitkäaikainen pääsihteeri ja KEV:jen toiminnanjohtaja Seppo Linjakumpu sanoo.

    Pohjoismaisten hiihtolajien maailmancuptapahtuma Rukalla on yksi kauden suurimmista maailmancupkisoista. Monella mittarilla mitattuna se on myös yksi Suomen suurimmista jokavuotisista urheilutapahtumista. Nyt toteutettavalla uudelleenjärjestelyllä on tarkoitus varmistaa tapahtuman kehitys ja pysyvyys sekä tarjota parempi kokemus huippu-urheilusta urheilijoille, taustajoukoille, faneille ja katsojille sekä myös itse järjestäjille.

    Helmikuussa työnsä Ruka-Kuusamon Matkailuyhdistyksen toimitusjohtajana aloittanut Mats Lindfors korostaa tapahtuman merkittävyyttä alueelle. Tapahtumasta lähetetään kansainvälistä tv-kuvaa keskimäärin120 tuntia ja se tavoittaa lähemmäs sata miljoonaa katsojaa.

    ”Haluamme rakentaa tapahtumasta kansainvälisten huippujen mutta myös suomalaisen hiihtoväen kauden avajaiset. Palveluntarjontaan tullaan panostamaan ja kuusamolaiset voivat ylpeänä kertoa isännöivänsä tämmöistä tapahtumaa. Toivonkin, että tämän kehittämiseen ja järjestämiseen sitoudutaan Kuusamossa laajasti myös tulevina vuosina”, Lindfors linjaa.

    Tapahtuman budjetillinen vastuu on edelleen Kuusamon Erä-Veikoilla, mutta taloudesta kantaa vastuuta enenevässä määrin myös matkailuelinkeino, jota edustaa matkailuyhdistys.

     

    Kaupunki kehittää alueen infraa sekä tukee palvelutuotannolla

    Kuusamon Erä-Veikkojen ja matkailuyhdistyksen lisäksi tapahtuman kehitystyössä ovat luonnollisesti mukana FIS, Suomen Hiihtoliitto ja Olympiakomitea sekä Kuusamon kaupunki.

    ”On erittäin hienoa nähdä, että paikalliset yrittäjät, jotka ovat aikaisemmin markkinoineet aluetta teemalla World Cup Resort vievät tämän ajatuksen nyt myös käytäntöön ja ovat konkreettisissa toimissa vahvemmin mukana tekemässä pohjoismaisten lajien maailmancupia”, kaupunginjohtaja Timo Halonen iloitsee.

    Kuusamon kaupunki tekee parhaillaan pidemmän ajan puitesuunnitelmaa, jossa isossa osassa on Rukan stadionalueen kehittäminen palvelemaan liikkujia ja matkailijoita ympärivuotisesti. Halonen näkee kaupungin roolin juuri puitteiden kehittäjänä.

    ”Olemme kaupungin puolesta mielihyvin mukana kolmikannassa, jossa tapahtuman läpivienti on seuran ja yritysten vastuulla, mutta puitteiden ja infran pitkäjänteinen kehittäminen ja ylläpito meidän vastuulla. Olen myös tyytyväinen aktiivisuuteen, jolla tapahtumanjärjestäjät nyt käyvät keskustelua Kansainvälisen Hiihtoliiton kanssa tapahtuman jatkuvuudesta ja sen kehittämistarpeista pitkällä aikavälillä, ei vain tulevalle vuodelle”, Halonen jatkaa.

    www.nordicopening.com
    www.ruka.fi