Uutisen päiväys

20.3.2004← Takaisin

Pia Käyhkö ja Anu Pesonen haastavat skicrossarit

Sunnuntaisessa naisten Ski Cross –kilpailussa nähdään lähdössä kaksi tuttua nimeä, tosin hieman eri lajista kuin freestylestä. Alppinistit Pia Käyhkö ja Anu Pesonen aikovat nimittäin haastaa sekä Suomen joukkueen ykköslaskijan Jenni Kilpisen että muut kansainväliset kärkilaskijat.

- Tulossa on siis ennennäkemätön kisa, josta voi odottaa mitä tahansa, kaksikko mainosti naurahtaen ensimmäisten harjoitustensa jälkeen.
Vaikka molemmilla on omassa ykköslajissaan kokemusta kovasta vauhdista ja isoista hypyistä, ei Rukan Cross-radan valloitus onnistunut heiltä ensimmäisellä laskulla. Pesonen totesikin leikillään ottavansa kilpailussa periaatteekseen "hengissä alas".
- Radan laskeminen oli sikarankkaa. Jalat tuntuivat jääneen starttiin ja ne väpättivät melkoisesti maalissa. Hypyt ovat aivan erilaisia kuin esimerkiksi syöksyssä, sillä tässä hyppyrit työntävät ylöspäin, Käyhkö pohti.
- Koko ajan täytyy olla hereillä. Ohituspaikkoja on todella vähän, joten startissa on pakko onnistua hyvin, Pesonen kertoi.
Vielä ensimmäisissä harjoituksissa Käyhkö ja Pesonen tunnustivat hieman jarrutelleensa, mutta mitä enemmän he saivat laskuja alleen, sitä paremmin löytyivät optimaaliset laskulinjatkin. Sunnuntaisesta kilpailusta voidaan siis odottaa hyviäkin tuloksia.
- Finaaliin pitää päästä! En tiedä, onko se realistista, mutta siitä ei välitetä, Käyhkö naurahti
- B-finaali (sijoista 5-8) on jo takataskussa. Kaikki siitä ylöspäin on pelkkää plussaa, Pesonen lisäsi.