Uutisen päiväys

30.1.2004← Takaisin

Parantuneet hiihtovauhdit siivittivät suomalaisia menestykseen Japanissa

Yhdistetyn maajoukkue onnistui Japanin kiertueella erinomaisesti, sillä Nayoron ja Sapporon kilpailujen jälkeen Hannu Mannisen johto yhdistetyn maailmancupissa Saksan Ronny Ackermanniin on jo 175 pistettä ja Suomi nousi myös maiden cupin johtoon. Cupissa on nyt 2,5 viikon tauko.

Maiden cupissa Suomen johto Saksaan on 58 pistettä. Suomi kahmi Sapporon sprintissä tiistain 201 pistettä, kun ilman sairastunutta Ackermannia kilpaan joutunut Saksa keräsi vain 90 pistettä.
Manninen siirtyi cupin johtoon Nayorossa ja oli voitti molemmat kilpailut Sapporossa, Samppa Lajunen otti Nayorossa kauden ensimmäisen voittonsa, Jaakko Tallus (Nayoro, 9:s) ja Jouni Kaitainen (Sapporon sprintti, 5:s) puolestaan ottivat Japanissa kauden parhaat cup-sijoituksensa.

Kehitystä hiihtovauhdeissa

Ensimmäiseen periodiin verrattuna suomalaisten hiihtovauhti on parantunut, mikä osaltaan selittää hyvät sijoitukset. Nyt ladulla liikkuvat ripeästi muutkin kuin Manninen, joka on kisasta toiseen kilpailun nopein hiihtäjä.
- Vauhti on parantunut joka miehellä toisen periodin aikana. Hannu on ollut tasaisen hyvä. Jouni oli ainoa, joka notkahti sairastelun takia tammikuun alussa parissa kisassa, mutta viimeisimmät kisat ovat jo olleet vauhdiltaan parempia. En tiedä, mikä hiihtovauhdissa oli välinehuollon osuus. Muihin verrattuna suomalaisilla oli Japanin kisoissa astetta parempi suksi, päävalmentaja Jyri Pelkonen totesi tyytyväisenä.
Pelkosen mukaan ainoastaan Lajusen tulos ei Sapporon toisessa kisassa ollut niin hyvä, kuin olisi voinut olla. Mäkiosuuden 9:nneltä sijalta Lajunen kykeni petraamaan vain pykälällä, vaikka palkintopallisijoituskin olisi ollut haarukassa.
- Joko kroppa oli jo väsynyt, tai suksivalinnassa tuli virhearviointi. Kaksi kaveria kolmen joukossa ei olisi ollut siinäkään mahdotonta, Pelkonen tuumi.
Hyvään hiihtovireeseen päässyt Tallus hävisi Lajuselle Sapporon sprintin hiihdossa vain kolme kymmenystä.

Haastetta mäkipuolen vauhdeissa

Jos on hiihtovauhti ollut joukkueena hyvällä tasolla, haastetta riittää vauhdeissa mäessä. Liukkaammilla suksilla
- Mäkipuolen vauhdit on selkeästi sektori, missä on potentiaalia parempaan. Nyt tauolla testataan voiteita ja hiontoja, Pelkonen selvitti.
Suomen joukkue iloitsi syystäkin jo etukäteen jouhevista matkustusaikatauluistaan Japaniin ja suorista Helsinki-Tokio-Helsinki-lennoista riitti iloa reissun jälkeenkin.
- Matkustamista oli 20 tuntia vähemmän kuin reitissä Frankfurtin kautta. Kun muut joukkueet olivat Frankfurtissa, me olimme kaikki jo kotona.

Kuisma ei noussut

Suomalaiset eivät valitettavasti saaneet viidettä edustajaa maailmancupin kolmosperiodille, sillä Antti Kuisma ei noussut B-cupista takaisin maailmancupiin. Kuisma oli Harrachovin B-cupissa toinen ja hiihti jatkuvasti vahvasti. Nousu kariutui heikkoihin mäkiosuuksiin, joiden jälkeen kärkisijat jäivät usein tavoittamatta.
 
Maailmancup jatkuu Saksan Oberstdorfissa 14.-15.2. joukkue- ja sprinttikilpailuilla.

Japanin reissun suomalaiskuvia: http://www.nctalents.net/japan2004.htm
Tulokset ja cup-tilanteet: www.fis-ski.com