Uutisen päiväys

3.3.2004← Takaisin

Oulun Pokaali ry voitti Sporttisaitti-kotisivukilpailun

    Suomen Liikunta ja Urheilu ry:n (SLU) kaikille liikunta- ja urheiluseuroille järjestämän avoimen Sporttisaitti-kotisivukilpailun voitti Oulun Pokaali ry. Neljä muuta parasta seuraa olivat Etelä-Espoon Pallo ry, Mikkelin Luistelijat ry, Puurtilan Kisa-Pojat ry ja Suomalainen Voimisteluseura ry.

    Sata kilpailuun ilmoittautunutta seuraa sai ilmaiseksi käyttöönsä Seurasaitin jopa kolmeksi kuukaudeksi. Yleisöäänestyksen perusteella jatkoon pääsi 20 parasta Sporttisaitti-kotisivua, joista asiantuntijaraati valitsi viisi parasta.

    Voittajaviisikko sai palkinnot, joiden yhteisarvo on noin 3000 euroa. Jokainen palkittu seura sai vuoden ajaksi käyttöönsä Seurasaitin, digikameran ja sen muistikortin. Lisäksi voittaja sai erikoispalkintona monitoimilaitteen, jossa yhdistyvät mustesuihkutulostin, skanneri ja kopiokone.

    Ensimmäistä kertaa järjestetyn, kaikille avoimen, Sporttisaitti-kotisivukilpailun tavoitteena oli antaa kaikille halukkaille mahdollisuus tutustua seuran kotisivujen tekemiseen Seurasaitilla ja kilpailla toisten tekijöiden kanssa paremmuudesta.

    Yhä useammin urheiluseura löytyy Internetin kautta

    Seurasaitti on urheiluseuroille omien Internet-sivujen luomista, päivittämistä ja ylläpitoa varten luotu Sporttisaitti-palvelu, jonka avulla kuka tahansa pystyy tekemään ja päivittämään seuran omia kotisivuja ilman erityisohjelmia tai -osaamista.

    ”Sähköisen viestinnän merkitys liikunta- ja urheiluseurojen toiminnassa kasvaa jatkuvasti. Tämä näkyy jo lajiliittojen sivuissa, lähes kaikilla on omat Internet-sivut. Esimerkiksi Jääkiekkoliitto, Koripalloliitto, Palloliitto, Hiihtoliitto, Lentopalloliitto - yli 30 järjestöä - käyttää Sporttisaitti-työkalua.”

    ”Viidellä suosituimmalla Sporttisaitti-sivustolla oli viime joulukuun aikana ennätykselliset 7 miljoonaa sivulatausta. Tämä luku osoittaa, miten tärkeä media Internet on liikunnalle ja urheilulle”, SLU:n tietohallintopäällikkö Tuomo Louhivuorisanoo.

    ”Myös seuroille ja niiden jäsenille Internet tulee olemaan yhä tärkeämpi osa seuran toimintaa, siihen kuulumista ja sen esittelyä. Nykyään yhä useampi uusi jäsen löytää seuransa Internetin kautta. Sivujen ulkoasuilla ja käytettävyydellä on merkitystä.”

    Kilpailun taso korkea

    Monet kilpailuun osallistuneet seurat perustivat seuralleen kotisivut kilpailun innoittamina. Kilpailuun osallistuneiden sivustojen taso oli korkea.

    Kilpailun voitti Oulun Pokaali ry. ”Arviointiraati antoi tunnustusta erityisesti siitä, että sivustossa yhdistyy selkeä tyylikkyys sekä erityisen hyvä kohderyhmäajattelu. Sisältö on jäsenneltyä ja helposti luettavaa. Poikkeuksellisen hyvä toteutus tarkoitukseen nähden”, Tuomo Louhivuorisanoo.   

    ”Sporttisaitti toi nettisivujen tekemiseen aivan uuden ulottuvuuden, kun tekniikasta ei tarvinnut kantaa huolta, vaan pystyimme keskittymään sivujen käytettävyyteen ja sisällön laatuun", Oulun Pokaali ry:n tiedottaja Kati Valjus kiittää.

    Neljä muuta palkittua seuraa erottuivat kukin joukosta lajilleen myönteisellä tavalla. ”Ajantasaiset ja aktiivisesti ylläpidetyt sivustot, jotka heijastavat seuran toimintaa”, kommentoi raati Etelä-Espoon Pallon kotisivuja. Mikkelin Luistelijoiden sivuja raati luonnehti tasapainoiseksi kokonaisuudeksi, joka on visuaalisesti tyylikäs.

    Puurtilan Kisa-Pojat sai erikoismaininnan perinteitä ja seuran historiaa kunnioittavilla kotisivuillaan, jotka kuitenkin elävät voimakkaasti nykypäivässä. Suomalainen Voimisteluseura valloitti raadin raikkaalla ja selkeästi lajille ominaisella tyylikkyydellään.

    Kilpailuun osallistuvia sivustoja arvioitiin niiden sisällön, laajuuden ja kattavuuden, ulkoasun ja helpon käytettävyyden sekä viestinnällisen kokonaisuuden perusteella.  Arvioinnissa painoi erityisesti se kuinka hyvin sivut palvelevat juuri kyseisen lajin ja seuran esittelyä ja toimintaa.

    Lisätietoja
    http://www.sporttisaitti.com/ 

     

    Oulun Pokaali ry
    s2347.kisa.sporttisaitti.com 

    Etelä-Espoon Pallo ry
    www.etelaespoonpallo.fi 

    Mikkelin Luistelijat
    s2294.kisa.sporttisaitti.com 

    Puurtilan Kisa-Pojat ry
    pkp.varkaus.fi 

    Suomalainen Voimisteluseura ry
    www.voimisteluseura.net