Uutisen päiväys

4.3.2020← Takaisin

Oberwiesenthalissa jatkettiin vapaan yhteislähtökilpailuilla – Kähärä hiihti parhaana suomalaisena sijalle 21

Oberwiesenthalin nuorten MM-kilpailut jatkuivat tänään alle 20-vuotiaiden vapaan hiihtotavan yhteislähtökilpailuilla. Jasmin Kähärä vastasi päivän parhaasta suomalaissijoituksesta ja ylitti naisten 15 kilometrin kilpailun maaliviivan sijalla 21. 

Kähärä oli kokonaisuudessaan tyytyväinen päivän menoon. Kähärä joutui kilpailun alkupuoliskolla tekemään paljon töitä, jotta pääsisi isolla lähtönumerolla nousemaan paremmille sijoille.

– Hyväntuntuista hiihtoa oli tänään. Alussa joutui etsimään aika paljon omaa tilaa, oli ruuhkaista mutkasella ladulla. Tuli paljon ryysiksiä, mutta vältyin pahemmilta haavereilta itse. Olin hyvällä paikalla toisen ja kolmannen kierroksen aikana, mutta pikkuhiljaa keli lämpeni ja suksi alkoi hyytymään. Viimeisellä kiekalla myös jalka hyytyi, eikä pystynyt siinä porukassa taistelemaan paremmista sijoista, pohti Kähärä.

30 parhaan urheilijan joukkoon suomalaisista hiihti myös Ida Haapala, joka oli 27:s. Hanna Ray oli 56:s ja Siiri Kaijansinkko keskeytti kilpailun. Kilpailun ylivoimaiseen voittoon hiihti Norjan Helene Marie Fossesholm. Toiseksi sijoittunut Puolan Izabela Marcisz jäi norjalaisesta minuutin ja yhdeksän sekuntia. Kolmanneksi hiihti Sveitsin Siri Wigger.

Tulokset

Miesten 30 kilometrin paras suomalainen oli Miska Poikkimäki, joka hiihti sijalle 27. Poikkimäki totesi päivän olleen haastava.

– Viikon huonointa kulkua, ei lähtenyt kulkemaan. Tuntui heti alusta asti, että tulee pitkä reissu. Maaliin selvittiin, kommentoi Poikkimäki.

– Vielä viesti jäljellä, kokeillaan sinne löytää energiaa ja tankata hyvin. Otetaan siitä Suomi-pojille hyvä sija, jatkoi Poikkimäki.

Muista suomalaisista Eemil Helander oli 31:s, Johannes Vuorela 48:s ja Tino Stenman 62:s.

Norjan Iver Tildheim Andersen hiihti kilpailun voittajaksi. Hopealle hiihti Saksan Friedrich Moch ja kolmanneksi taisteli norjalainen Martin Kirkeber Moerk.

Tulokset

Kommentteja SoundCloudissa