Uutisen päiväys

26.1.2010← Takaisin

Nuorten MM-yhdistetyssä odotettavissa mielenkiintoisia kilpailuja

Nuorten MM-kilpailuissa Hinterzartenissa ensimmäiset yhdistetyn mitalit jaetaan keskiviikkona sprintissä. Suomalaisittain tilanne on mielenkiintoinen, sillä Saksassa oleva viisikko on tällä kaudella kilpaillut kansainvälisesti vähän.

”Mielenkiintoinen kilpailu ja tilanne. Aika puskista tullaan, kun porukka ei ole hirveästi kilpaillut, neljä urheilijaa oli Otepäässä Continental-cupissa”, valmentaja Antti Kuisma miettii asetelmia.

Juuri Otepään Continental-cupissa suomalaisnelikko oli varsin tasainen. Suomalaisten ongelmat kilpailuissa ovat olleet mäessä, jonka jälkeen hiihto-osuudella ei ole ollut hyville sijoituksille asiaa.
”Mäkeen pitäisi täällä siirrettyä se oma taso, sellaista mitä kotona hyppääminen on. Siitä se on lähinnä kiinni. Tasaista porukkaa, Eetu (Vähäsöyrinki) sai tänään harjoituksissa hyvän hypyn (95 metriä, viidenneksi paras)”, Kuisma miettii.

Tiistain harjoituksissa omilla metriluvuillaan oli Japanin Junshiro Kobayashi, joka liiteli 105 metriä. Yhdistetyssä kilpaillaan keskiviikon lisäksi vielä perjantaina henkilökohtainen kilpailu ja sunnuntaina joukkuekilpailu.

Suomen joukkue keskiviikon kilpailussa: Jim Härtull, Jesse Jääskeläinen, Mikael Kuhlberg ja Eetu Vähäsöyrinki.

Aikataulu (ajat Suomen aikaa):

Keskiviikko (sprintti):
14.00 Mäki (HS108)
16.45 Hiihto 5 km

Perjantai (gundersen):
11.00 Mäki (HS108)
14.00 Hiihto 10 km

Sunnuntai (joukkuekilpailu):
11.00 Mäki (HS108)
14.00 Hiihto 4x5 km

Lisätietoja: www.jwm-2010.de