Uutisen päiväys

26.1.2017← Takaisin

Nuorten MM-hiihdot alkamassa - aikaero ja korkea ilmanala nousevat ennen kisoja tapetille

Yhdysvalloissa Utahin osavaltioissa sijaitseva Soldier Hollow'n hiihtokeskus isännöi pohjoismaisten hiihtolajien U20- ja U23-nuorten MM-kisoja kuun taitteessa. Suomen joukkueiden koko yhteensä on 28 urheilijaa sekä kolme kotiinjäävää varaedustajaa.

Suomalaisnuoret pääsevät irti ensi viikolla, kun nuorten MM-taistot alkavat maanantaina. Aikaero ja korkea ilmanala ovat suurimpia puheenaiheita kisojen alla.

"Pari päivää valmistautumisviikkoa takana, ja fiilis joukkueen sisällä on todella hyvä. Huolto sai tehtyä ensimmäiset testit ja urheilijoista suurin osa päässyt testailemaan korkealla hiihtämistä, josta monellakaan ei hirveästi kokemusta ole", maastohiihdon U23-nuorten valmentaja Ville Oksanen alleviivasi Suomen aikaa keskiviikkoaamuna.

U20-valmentaja Juho Halonen kertoi keskiviikkoaamuna, että aikaeron ja yli 1 700 metrin korkeudessa sijaitsevan kilpailupaikan takia paikalle on saavuttu jo noin kahdeksan päivää ennen ensimmäistä kisapäivää.

"Treenit kisapaikalla ovat toistaiseksi olleet maltillisia, mutta onnistuneita. Sopeutuminen korkealle ja aikaeroon on edennyt melko mukavasti, joten luottavaisin mielin odotellaan ensi viikon kisarupeamaa."

Kisapaikan ollessa erittäin korkealla, tulee tuloksissa korostumaan kestävyysominaisuudet ja vauhdinjaon onnistuminen. Näin korkealla kisan aikana liiallisesta "hapotuksesta" on erittäin vaikea palautua.

"Korkealla kisattaessa toki pienessä etulyöntiasemassa ovat korkealla asuvat, mutta meidän hiihtäjien kestävyysominaisuuksia on pyritty vahvistamaan niin hyvin, että ollaan valmiita tässäkin korkeudessa koviin suorituksiin", Halonen summaa.

"Aikaero ja korkea ilmanala asettavat omat haasteensa alkuun, mutta ensimmäiseen kilpailuun on viikko aikaa, joten saamme rauhassa ottaa hommat haltuun ja keskittyä nauttimaan tuloksen teosta mieli kirkkaana", yhdistetyn vastuuvalmentaja Antti Kuisma puolestaan kertoi tiistai-iltana. 

Maastohiihdossa noususuhdanteen jatkuminen tavoitteena

Ville Oksasen mukaan jo MM-kisoja edeltävä aika on nuorille suuressa roolissa tulevaisuuteen katsottaessa. Urheilijana kehittymisen lisäksi myös luonnollisesti menestystä on tarkoitus saada itse laduilta.

"Kisojen lisäksi tämä valmistautumisviikko on todella tärkeä urheilijana kehittymistä ajatellen, josta pitää saada paljon oppia kotiin sekä tulevaisuuteen viemistä."

"Viime vuonna parannettiin sijoituksellisesti edellisvuoteen verrattuna, ja tänä vuonna on tavoite jatkaa samassa suhdanteessa, johon meillä hyvät mahdollisuudet on."

Juho Halosen luotsaaman joukkueen valmistautuminen on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Pääosin kisojen alla on nähty toistaiseksi talven parhaimpia kisasuorituksia.

"Meillä on hyviä sprinttereitä ja distanssijoukkueessa löytyy tasaisuutta, joten jännitettävää riittää varmasti koko viikolle."

Mäkihyppääjät FIS Cupin kautta MM-mäkeen

Suomen mäkihyppynelikko valmistautuu MM-kisoihin viikonloppuna hyppäämällä Eau Clairessa kaksi FIS Cupin kisaa. Teemana on uusien välineiden ja valmistautumisen testaaminen.

"Hyppäämme ensin Eau Clairessa FIS Cupissa, jossa testaamme hieman uusia välineitä ja valmistautumisriittejä löytääksemme jokaiselle optimaaliset kuviot. Janne Ahonen teki vielä tiistaina uusia retonkeja ja hyppelimme Lahdessa pari treeniä", mäkihyppyvalmentaja Jarkko Saapunki taustoitti torstain vastaisena yönä.

Suomalaisleirissä odotukset vaikuttavat olevan maltilliset varsin kelvollisesta menestyksestä huolimatta. Eetu Nousiainen hyppäsi puolisentoista viikkoa sitten Saksan Continental Cupissa kahdesti pisteille, ensimmäisessä kisassa tuloksena oli peräti viides sija.

"Hypyt ovat lupaavia kaikilla, mutta ei vielä huipussa. Eetu on vedellyt hyvin mäessä ja valmistautunut kuin pro, joten kaikki on mahdollista. Let see."

Yhdistetyssä puolustettavana joukkuepronssi - kisojen alla rohkaisevia tuloksia

Vasta vuonna 2000 syntynyt suurlupaus Wille Karhumaa hiihti viikonloppuna Otepään Continental Cupin yhdistetyssä sijoille 29 ja 13. Karhumaan kanssa vuosi sitten joukkuekisan MM-pronssia juhlinut Atte Korhonen on myös yltänyt cup-pisteille, maailmancupissa pistetilinsä on jo avannut Arttu Mäkiaho.

"Erittäin positiiviset ja odottavat tunnelmat. Edeltäneen Continental Cupin kisat ovat osoittaneet, että nuoret ovat menneet vauhdilla eteenpäin ja varsinkin hiihdon taso kestää vertailun. Myös mäessä on menty kauden mittaan eteenpäin ja nuoret ovatkin ottaneet kovia sijoituksia COC-kisoissa", Antti Kuisma sanoo.

Kuisman mukaan huolellinen valmistautuminen korostuu alkavissa MM-kisoissa. Viime vuonna nuoret joukkuepronssille johdattaneella valmentajalla on selvä tavoite.

"Nyt vain tehdään valmistautuminen huolella ja tavoite on yksinkertaisesti parantaa viime vuodesta. Vuodesta 2010 on koko ajan menty hienosti eteenpäin ja nyt ollaan jo sillä tasolla, että parantaminen edellisestä vuodesta lupaa hyviä hommia."

Linkit:
Suomen joukkueet (pl. U23-hiihtojoukkueet)
U23-hiihtojoukkueet
Maastohiihdon ohjelma
Mäkihypyn ohjelma
Yhdistetyn ohjelma

Jutun kuvassa Arttu Mäkiaho. (SHL/Touho Häkkinen)

Seuraa joukkueita some-kanavissa:
#XCTEAMFIN Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä #xcteamfin
#SJTEAMFINLAND Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä @Finnjumper #sjteamfinland, Ladies Ski Jumping Team Finland Facebookissa
#NCTEAMFINLAND Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä #ncteamfinlans