Uutisen päiväys

12.3.2004← Takaisin

Norja jyräsi myös Lillehammerin mäessä - Ahonen seitsemäs

Janne Ahosen piina jatkuu. Mäkihypyn maailmancupin viimeistä edellisessä kilpailussa hänen etumatkansa Norjan Roar Ljökesöyhyn kapeni jälleen ja cupin ratkaisu siirtyi Osloon, viimeiseen osakilpailuun. Kisan voiton otti Ljökesöy ennen Björn-Einar Romöreniä. Sveitsin pikkuinen Simon Amman mitätöi Norjan kolmoisvoiton sijoittumalla kolmanneksi.

Janne Ahonen olisi kolmannella sijalla pystynyt ratkaisemaan maailmancupin voiton jo Lillehammerissa. Kovilla vauhdeilla hypätyssä kisassa hän ei kuitenkaan ollut aivan huippuvedossa ja sijoitus oli vasta seitsemäs. Janne on edelleen "veitsi kurkulla", kuten hän tilannetta Lahdessa kuvasi. Etumatka maailmancupin pisteissä kapeni 78:aan, mikä merkitsee, että Holmenkollenilla Ahosen on Ljökesöyn voittaessa sijoituttava 12 parhaan joukkoon. Tähän mies on tällä kaudella lähes jokaisessa kilpailussa pystynyt. Epäonnistua hollolainen ei kuitenkaan saa, vaan hänen on hypättävä omalla tasollaan. Toivotaan, etteivät olosuhteet ota Oslossa pääosaa.

Toisessa hypyssään jälleen lievästi epäonnistunut Tommy Ingebritsen oli Lillehammerin neljäs ja Japanin Akira Higashi viides. Suomen Matti Hautamäen toisen kierroksen hieno hyppy nosti miehen 12 sijalta kuudenneksi. Ahonen oli seitsemäs, Akseli Kokkonen kymmenes ja Tami Kiuru 13:s. Veli-Matti Lindströmin sijoitus oli 18:s. Janne Happonen ja Jussi Hautamäki eivät päässeet toiselle kierrokselle kohtuullisen hyvistä suorituksista huolimatta. Happonen oli kisan 34:s ja Jussi Hautamäki 35:s.

Tulokset ja mailmancupin tilanteet: www.fis-ski.com