Uutisen päiväys

15.8.2014← Takaisin

Niemen nälkä kasvaa syödessä

Suomalaishyppääjien parhaasta tuloksesta Courchevelissä Ranskassa vastannut Sami Niemi oli kisan jälkeen hiukan hämillään. Toisaalta tulosvarmuus ja selvä nousujohteisuus ilahdutti, mutta nappisuoritus jäi puuttumaan. Niemi sijoittui 20:nneksi. 122- ja 117-metrisillä hypyillään yhteispistein 319,8. ”Vieläkin jäi vähän hampaankoloon. Aamulla kun hypättiin treenit, niin olin yhdellä treenikierroksella toinen. Karsinnoissa ja kisassakin tuli ihan samanlaista tasaista koko päivän. Sijoitus oli hyvä, mutta kun se ei tullut huippusuorituksella, vaan jäi paljon parannettavaa. Kehityskaari näyttää kuitenkin hyvältä ja luottavaisin mielin mennään Hakubaan. Jos Einsiedelnin jälkeen olin nälkäinen, niin nyt vasta olenkin.”, Niemi kertoo.

Anssi Koivuranta oli 22:s, Lauri Asikainen 33:s ja Jarkko Määttä hyppäsi 39:nneksi. ”Tänään otettiin taas askel eteenpäin, kun kaksi urheilijaa oli finaalikierroksella. Sami sinänsä teki kohtuulliset hypyt, mutta Anssilla ei ollut kyllä omaa parasta tasoa. Se mitä lähdettiin hakemaan, että nähdään oma taso missä mennään, niin nyt taas tiedetään enemmän. Päämäärätietoisesti mennään eteenpäin ja kärkeä otetaan kiinni porras portaalta. Kärkeen tähdätään ja sen mukaan kaikki tehdään, mutta se jää nähtäväksi, kuinka kauan kärjen saavuttamiseen menee”, päävalmentaja Jani Klinga kommentoi kisaa.

”Kyllä oli surkea päivä meikäläiseltä. En saanut mitään aikaan mäessä ja olen todella pettynyt suorituksiin. Varmaan menin samaan ansaan kuin Einsiedelnissa, halu pärjätä on niin kova. Nyt pääsin finaalikierrokselle ja toi formaatti tuli ajettua läpi, mutta on niin älyttömän sekava setti, ettei tiedä edes monentena oli”, Koivuranta kommentoi.

Norjan Andreas Stjernen voitti pistein 375,5 ja Phillip Sjøen oli toinen 374,3 . Puolan Kamil Stoch pilasi norjalaisten kolmoisvoiton sijoittumalla kolmanneksi puoli pistettä Tom Hilden edelle (371,2-370,7).

Tulokset: