Uutisen päiväys

4.12.2010← Takaisin

Morgenstern Lillehammerin valtias – Hautamäki ja Larinto kymppisakissa

    Matti Hautamäki ja Ville Larinto jatkoivat pirteitä esityksiään mäkihypyn maailmancupissa Norjassa. Hautamäki ponkaisi tiukassa kisassa seitsemänneksi ja Larinto oli kahdeksas.



    Tutut nimet pitivät kutinsa mäkihypyn maailmancupissa. Norjan Lillehammerissa paras tänään oli Itävallan Thomas Morgenstern 138,5 ja 137,5 metrin hypyillään. Tulosluettelo oli kaunista katseltavaa myös norjalaisnäkökulmasta, sillä seuraavat sijat tiukassa kilpailussa menivät isäntämaan Johan Remen Evensenille ja Tom Hildelle.

    Suomalaishyppääjistä Matti Hautamäki ja Ville Larinto eivät yltäneet aivan Puijon kisojen kaksoisvoiton tasolle, mutta kaksikko oli jälleen kymppisakissa peräkkäisillä sijoilla. Hautamäki nousi ensimmäisen kierroksen kymmenenneltä sijalta lopputuloksissa seitsemänneksi ja Ville Larinto piti kahdeksannen sijansa. Hautamäki hyppäsi molemmilla kierroksilla 130,5 metriä. Larinnon leiskauksille puolestaan kertyi mittaa 135,5 ja 126 metriä.

    ”Ei täysosuma, mutta hyvä päivä. Tavoite on olla top-kympissä. Täysosuma on sitten, kun ollaan palkintopallilla. Sopivasti nälkää jäi huomiselle. Kahden pojan osalta perustekeminen jatkuu, ja videot analysoidaan”, ruoti päävalmentaja Pekka Niemelä kilpailun jälkeen.

    Hautamäen hyppyihin Niemelä oli erittäin tyytyväinen, mutta Larinnon hypyistä löytyi hiottavaa.
    ”Larinnolla ei ihan optimipäivä, hän pystyy parempaan. Matti hyppäsi hyvin haastaviin oloihin. Jäi tosin kihelmöimään, olisiko lisämetrejä ollut tarjolla, jos olisi sattunut positiivinen virtaus hyppyjen ajaksi.”

    Niemelä kuitenkin korostaa, etteivät tuulet näytelleet suurta osaa Lillehammerin kilpailussa.
    ”Vallitsevat olot olivat näennäisesti ihanteelliset. Tuulesta ei voi puhua, mutta mäessä oli positiivisia ja negatiivisia virtauksia. Jos sattuu positiivinen virtaus, on hyppyä helpompi viedä eteenpäin kuin mitä tuulikompensaatio välttämättä kertoo. Hieno kisa, ei mitään valittamista. Norjalaiset ja Itävaltalaiset olivat kovia ja me heti siinä tuntumassa.”

    Myös maailmancupin kokonaistilanteissa piikkipaikkaa pitää Thomas Morgenstern. Larinto ja Hautamäki ovat kolmantena ja neljäntenä, eli paikka huomiseen kilpailuun on molemmille taattu. Tänään 49. sijalle hypännyt Juha-Matti Ruuskanen ja kilpailusta karsiutunut Anssi Koivuranta saavat uuden mahdollisuuden huomisessa karsinnassa.

    ”Kolmas ja neljäs sija maailmancupissa on kova startti, kun takana on vain kolme kisaa”, iloitsi Niemelä.

    Mäkihypyn maailmancup jatkuu huomenna Lillehammerissa. MTV3 näyttää kilpailun suorana klo 14.45 alkaen ja se on katsottavissa myös netissä osoitteessa www.katsomo.fi.


    Tuloskooste:
    FIS Mäkihypyn maailmancup
    4.12.2010 Lillehammer, Norja HS138
    1. Thomas Morgenstern AUT 281,4
    2. Johan Remen Evensen NOR 276,9
    3. Tom Hilde NOR 272,8
    …7. Matti Hautamäki FIN 264,7
        8. Ville Larinto FIN 258,8
      49. Juha-Matti Ruuskanen FIN 77,6


    Tulokset kokonaisuudessaan: www.fis-ski.com