Uutisen päiväys

1.6.2017← Takaisin

MM-kisat jättivät jälkeensä vetovoimaiset hiihtolajit

Talvikausi 2016-2017 oli pohjoismaisten lajien kannalta menestyksekäs. Kauden huipentuma, koti-MM-kisat Lahdessa nostivat maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn kiinnostavuudessaan uudelle tasolle. MM-kisojen jättämä perintö on moninaisuudessaan lajeille äärimmäisen arvokas ja arvokilpailujen jatkumoa haetaankin nuorten MM-kilpailujen muodossa vuodelle 2019.

Pohjoismaisten hiihtolajien maailmancup-kilpailuissa suomalainen nousi palkintopallille 24 kertaa. Maailmancupin pisteitä metsästi yhteensä 37 urheilijaa ja nuorten MM-kisoissa saavutettiin yhteensä kolme mitalia. 

”Urheilumenestyksellä mitattuna MM-kisakausi oli kokonaisuudessaan erinomainen. Kauden kruunasi MM-kisojen viisi mitalia”, sanoo Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Mika Kulmala.

Menestyksen lisäksi hiihtourheilun kiinnostavuudesta kertovat Suomen maailmancup-tapahtumien sekä Lahden MM-kisojen televisiolähetysten tavoittavuusluvut, jotka asettuvat miljoonan molemmin puolin. Mediaosumien määrä kasvoi MM-kisakaudella nelinkertaiseksi edelliskauteen verrattuna. 

”MM-kisojen myötä hiihtolajit avautuivat myös uusille yleisöille, jotka jäävät perintönä pohjoismaisille hiihtolajeille. Hiihtoliiton toimenpiteet niin lasten ja nuorten toiminnassa kuin MM-kisojen tapahtumatarjonnassa ovat tuoneet hiihtolajit koko kansan näkyville”, toteaa Kulmala.

Opetus- ja kulttuuriministeriön keväällä teettämän tutkimuksen mukaan peruskoululaiset haluaisivat koulupäivien yhteyteen eniten juuri lumilajien harrastusmahdollisuuksia.

 

MM-kisojen tappio jää Hiihtoliiton maksettavaksi

Hyvästä urheilullisesta menestyksestä huolimatta Lahden MM-kilpailujen taloudellinen tulos jäi tappiolliseksi. Kokonaisuudessaan 1,6 miljoonan euron tappio jää Suomen Hiihtoliiton vastattavaksi järjestelysopimuksen mukaisesti. Lopullinen Hiihtoliiton tilinpäätös valmistuu syksyllä. 

Hiihtoliitossa mahdolliseen tappioon ja negatiiviseen tilinpäätöstulokseen reagoitiin pikaisesti. Henkilöstön kanssa käytyjen yt-neuvottelujen tuloksena Hiihtoliitto lomauttaa henkilöstöä, mutta irtisanomisilta vältytään ja toiminnot pystytään pitämään olympiakaudella korkealla tasolla.

”Suunnitelmat taloushaasteesta selviämiseksi on tehty niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikajänteellä. Ensisijaisesti olemme turvanneet urheilutoimintojemme jatkumon. Joukkueemme ovat erittäin potentiaalisia olympiamenestyjiä ensi kaudella. Pitkällä tähtäimellä talouttamme turvaavat sekä kymmenvuotinen mediasopimus, vahvat maailmancuptapahtumamme sekä kehittyvä kumppaniverkosto”, sanoo Mika Kulmala.

Pohjoismaisten lajien tulevaisuus näyttää taloushaasteesta huolimatta erinomaiselta. Hiihtolajit palautettiin suomalaisten sydämiin onnistuneen suurtapahtuman myötä. Hiihtoliitto tulee hakemaan arvokilpailuja Suomeen myös tulevina vuosina ja aikoo hyödyntää MM-kisoista saadun opin ja positiivisen perinnön laajasti.

”Vuokatti isännöi vuonna 2021 Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleja. Rakennamme nyt polkua kohti näitä kilpailuja ja haemme vuodelle 2019 pohjoismaisten lajien nuorten MM-kisoja Vuokattiin. Päätös kisaisännästä tehdään syksyllä. Lisäksi FIS vahvisti ensi kaudelle kaikki hakemamme maailmancupkilpailut Rukalle ja Lahteen”, lopettaa Kulmala.

Kuva: LAMK/Johannes Erkkilä