Uutisen päiväys

5.2.2017← Takaisin

Matintalo ja Mäkiaho venyivät upeasti MM-hopeamitaleille

Lauantain ja sunnuntain välinen yö sujui nuorten MM-hiihdoissa Yhdysvalloissa suomalaisittain mahtavalla tavalla, kun sekä maastohiihtäjä Johanna Matintalo että yhdistetyn urheilija Arttu Mäkiaho ottivat lajeissaan hopeaa. Mäkiahosta tuli samalla kisojen kaksinkertainen mitalisti.

U23-naiset ja -miehet kilpailivat Suomen aikaa lauantai-iltana skiathlonin MM-mitaleista. Johanna Matintalo hiihti loistavan urakan päätteeksi kakkoseksi.

"Yllättävän hyvin lähti liikkeelle, en päässyt etujoukoissa lähtemään. Oli tosi hyvä pito suksissa ja oli helppoa hiihtää perinteistä. Lähdin pitämään omaa hyvää vauhtia ja se vähän hajotti porukkaa", jalka puudutettuna hiihtänyt tuore hopeamitalisti analysoi.

Maailmanmestaruuden vei ainoastaan 3,8 sekunnin erolla Norjan Lotta Udnes Weng, Venäjän Jana Kirpitshenko valtasi kolmannen podium-paikan. Silminnähden onnelliselle Matintalolle hopea 7,5+7,5-kilometrin kisasta oli hänen sanojensa mukaan kuin voitto.

"Vapaalla oli tarkoitus lähteä mukaan roikkumaan, ja pysyin siinä kärkiporukassa. Viimeisellä kierroksella, viimeiseen pitkään ylämäkipätkään päästiin toisen Wengin kanssa muilta karkuun. On minua varmaan nopeusominaisuuksiltaan parempi ja vei mestaruuden, mutta tämä mitali on kuin voitto minulle."

Muista suomalaisista Anna-Kaisa Saari oli 11:s ja Katri Lylynperä 18:s, Andrea Julin keskeytti.

Miesten 15+15-kilometrin kilpailussa paras suomalainen oli sijan 20 Markus Vuorela. Joel Ikonen päätyi 22:nneksi, Joni Mäki puolestaan keskeytti. Maailmanmestaruutta juhli Venäjän Alexander Bolshunov.

Mäkiahosta tuplamitalisti

Myös yhdistetyn puolella nähtiin hienoja suomalaisjuhlia, kun loistavassa iskussa läpi viikon ollut Arttu Mäkiaho otti Yhdysvalloissa jo toisen mitalinsa. Suomalainen nappasi hopeaa HS100-mäkiosuuden ja viiden kilometrin hiihtourakan päätteeksi.

"Mahtava fiilis! En osannut odottaa, että kisat menisivät näin putkeen. Oli tiedossa, että hyvänä päivänä mitali voi olla mahdollinen, mutta että kultaa ja hopeaa sekä joukkuekisan neljäs tila, niin ei paljoa paremmin olisi voinut mennä", Mäkiaho hehkutti ja jakoi kiitosta kisan jälkeen ympärillä oleville ihmisille:

"Täytyy kiittää valmentajia, suksihuoltajaa (Jouko Karjalainen, ihan ilmiömäinen tällä reissulla) ja taustatiimiä, joka on mahdollistanut, että nämä mitalit olivat mahdollisia. On hienoa päättää viides ja viimeinen nuorten MM-kilpailureissu tällaisiin onnistumisiin ja tällä porukalla. Paljon tullut epäonnistumisia ja pettymyksiä, mutta nyt ne korjaantuivat," maanantaina Vuokattiin ja sorvin ääreen palavaa tuplamitalisti päätti.

Maailmanmestaruuden vei jo mäen jälkeen johtanut Saksan Vinzenz Geiger, Ranskan Laurent Muhlethaler oli kolmas. Mäkiahon takana muista suomalaisista Wille Karhumaa sivakoi 31:nneksi, Atte Kettunen 32:nneksi ja Mikko Hulkko 39:nneksi yhdistetyn päätöskisassa.

Linkit:
Naisten skiathlonin tulokset
Miesten skiathlonin tulokset
Miesten yhdistetyn tulokset
Maastohiihtäjien kommentteja Soundcloudissa